TALOUSARVIOALOITE 1322/2006 vp

TAA 1322/2006 vp - Osmo Soininvaara /vihr ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen isäkuukauden pidentämiseen

Eduskunnalle

Tämä aloite on osa vihreän eduskuntaryhmän vaihtoehtobudjettia.

Lapsen etu on, että hänellä on läheiset suhteet molempiin vanhempiinsa. Isän ja lapsen suhteen vahvistamisen kannalta on tarpeen, että parannetaan isän mahdollisuutta hoitaa lasta tämän ollessa pieni. Isien roolin vahvistuminen perheissä edistää myös sukupuolten välistä tasa-arvoa: naisten työmarkkina-asema paranee, kun vanhempainvapaat jakautuvat tasaisemmin molempien vanhempien kesken, ja miesten asema paranee, kun heille taataan mahdollisuus ottaa vastuuta lasten hoidosta.

Selvitysten mukaan taloudelliset syyt ovat yleisimpiä syitä, miksi miehet eivät käytä vanhempainvapaata. Muita syitä ovat työesteet, uralla eteneminen sekä työnantajien ja työtovereiden asenteet. Isien aliedustusta vanhempainrahan käytössä voidaan pyrkiä korjaamaan tiedotuksella, taloudellisella kannustimella tai tietyn vanhempainrahakauden osoittamisella vain isälle.

Tiedottaminen on tärkeää jatkossakin, mutta pelkkä oikeuksista tiedottaminen ei ole johtanut isien vanhempainvapaaoikeuden käytön olennaiseen kasvamiseen. Isälle osoitetun vanhempainrahakauden rakentaminen puolestaan on ohjausväline, jolla olisi hallituksen esityksenkin mukaan merkittävä vaikutus isien vanhempainvapaan käyttöön. Nykyinen isäkuukausi on jo ollut askel tähän suuntaan, sillä 12 lisäpäivää on tarkoitettu vain isän käyttöön.

Vihreän eduskuntaryhmän mielestä isälle tarkoitettua päivärahakautta on pidennettävä 36 päivällä. Näin isä, joka käyttää 12 päivää vanhempien yhteisestä vanhempainrahakaudesta, voi käyttää nykyisen 12 lisäpäivän sijaan 48 lisäpäivää. Näin isällä on ansiosidonnainen kolmen kuukauden jakso, jonka käyttäminen olisi perheelle edullista. Tämä yhdistettynä hallituksen esitykseen, jolla isäkuukauden käyttöajankohtaa joustavoitetaan, tarkoittaa isien vanhempainvapaiden merkittävää lisääntymistä. Kun isät ottavat nykyistä laajemmin vastuuta pienten lasten hoidosta, se voi jatkossa tarkoittaa, että yhä suurempi osa isistä käyttää myös hoitovapaaoikeutta ja oikeutta vanhempien yhteiseen vanhempainrahakauteen.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2007 talousarvioon momentille  33.18.60 lisäyksenä 18 000 000 euroa isäkuukauden pidentämiseen.

Helsingissä 22 päivänä syyskuuta 2006

  • Osmo Soininvaara /vihr
  • Tuija Brax /vihr
  • Jyrki Kasvi /vihr
  • Erkki Pulliainen /vihr
  • Oras Tynkkynen /vihr
  • Tarja Cronberg /vihr
  • Rosa Meriläinen /vihr
  • Johanna Sumuvuori /vihr
  • Heidi Hautala /vihr
  • Kirsi Ojansuu /vihr
  • Janina Andersson /vihr
  • Merikukka Forsius /vihr
  • Anni Sinnemäki /vihr
  • Ulla Anttila /vihr