TALOUSARVIOALOITE 1324/2001 vp

TAA 1324/2001 vp - Raimo Vistbacka /ps 

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen työttömyyden torjumiseksi käynnistettäviin investointeihin

Eduskunnalle

Hallituksen esityksessä valtion vuoden 2002 talousarvioksi on momentille 34.06.77 työllisyyden turvaamiseksi tarkoitettuihin sijoitusmenoihin esitetty 15,8 milj. euroa. Kyseistä määrärahaa saa käyttää työttömyyden torjumisesta aiheutuvien menojen maksamiseen erityisesti vaikeilla työttömyysalueilla. Momentin määrärahan puitteissa tehtävät työt ovat yleensä keskeneräisiä tai uusia korjaus- ja kunnossapitotöitä sekä investointihankkeiden suunnittelua.

Hallitus ei ole talousarvioesityksessään korottanut perustienpidon määrärahoja olennaisesti. Tämä merkitsee käytännössä sitä, että varsinkin haja-asutusalueiden muita vähemmän käytetty tiestö tulee jatkuvasti rappeutumaan sen kunnossapidon heiketessä tähänastisesta. Nämä tiet sijaitsevat korkean työttömyyden alueilla. Näin ollen tienparannustöiden kaltaisia työkohteita kaivattaisiin kipeästi työllistämään urakoitsijoita ja työttömiä työnhakijoita. Tämän takia tulisi työministeriön momentin 34.06.77 määrärahoihin lisätä varoja käytettäväksi tienparannushankkeisiin perusparannushankkeisiin osoitettujen perustienpidon määrärahojen ohella seuraavasti:

  • Alajärvellä sijaitsevan Menkijärven pienlentokentän kunnostamiseen 100 000 euroa
  • Vaasan tiepiirin alueella sijaitsevan Itäkylän—Huopanan paikallistien 17803 perusparannuksen suorittamiseen välillä Lamminkoski—Kokkolantie 200 000 euroa
  • Pulkkisen—Kivikankaan paikallistien 18091 perusparantamiseen välillä Tikkakoski—Haukilahti 200 000 euroa
  • Vimpelin—Perhon—Kinnulan tieosuuden peruskorjauksen aloittamiseen 1 000 000 euroa
  • Kortesjärvellä sijaitsevan ns. Alarannan tien perusparantamisen loppuun saattamiseen 200 000 euroa.

Edellä olevan perusteella ehdotan kunnioittaen,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2002 talousarvioon momentille  34.06.77 lisäyksenä 20 000 000 euroa työllisyyden parantamiseen, mm. perusteluissa mainittujen teiden ja muiden kohteiden perusparannukseen, kunnostukseen ja rakentamiseen.

Helsingissä 18 päivänä syyskuuta 2001

  • Raimo Vistbacka /ps