TALOUSARVIOALOITE 1326/2006
vp
TAA 1326/2006
vp - Johanna Sumuvuori /vihr ym.
Tarkistettu versio 2.0
Määrärahan osoittaminen työmarkkinatuen korottamiseen
Eduskunnalle
Aloite on osa vihreän eduskuntaryhmän
vaihtoehtobudjettia.
Perustuslain 19 §:n 2 momentin mukaan lailla taataan
jokaiselle oikeus perustoimeentulon turvaan työttömyyden,
sairauden, työkyvyttömyyden ja vanhuuden aikana
sekä lapsen syntymän ja huoltajan menetyksen perusteella.
Perustuslain nojalla ns. syyperusteista toimeentuloa saavien ei tulisi
joutua viimesijaisen toimeentuloturvan eli toimeentulotuen piiriin.
Silti lähes puolella toimeentulotuen saajista on pääasiallisena
tulolähteenä työmarkkinatuki. Työmarkkinatuen
taso on jäänyt yleisestä kustannuskehityksestä jälkeen tavalla,
johon on saatava korjaus.
VATT:n laskelmien mukaan työmarkkinatuen nostaminen
3,82 eurolla/pv nostaisi järjestelmän kustannuksia
100 miljoonalla eurolla. Kustannukset muodostuisivat yhteen kytkettyjen
työmarkkinatuen ja työttömän
peruspäivärahan tasojen nousemisesta sekä niihin
kytketyn ansiosidonnaisen työttömyysturvan
menojen lisäyksistä. Näiden kustannuksia
kompensoisivat toimeentulotukimenojen ja asumistukimenojen pieneneminen
sekä kunnallisverotulojen kasvu.
Työmarkkinatuki ja työttömän
peruspäiväraha ovat tasoltaan samansuuruisia.
Vuoden 2007 tasoksi on arvioitu tulevan indeksikorotuksen jälkeen
23,89 euroa päivältä. Esitämme
3,82 euron korotusta, jonka jälkeen työmarkkinatuki
ja työttömän peruspäiväraha
nousevat 27,71 euroon/päivä. Korotus
nostaa vastaavalla summalla myös ansiosidonnaista työttömyyspäivärahaa, koska
sen taso on kytketty työttömän peruspäivärahan
ja työmarkkinatuen tasoon.
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2007 talousarvioon
momentille 34.06.52 lisäyksenä 100 000 000
euroa työmarkkinatuen korottamiseen.
Helsingissä 22 päivänä syyskuuta
2006
- Johanna Sumuvuori /vihr
- Tuija Brax /vihr
- Jyrki Kasvi /vihr
- Erkki Pulliainen /vihr
- Oras Tynkkynen /vihr
- Tarja Cronberg /vihr
- Rosa Meriläinen /vihr
- Heidi Hautala /vihr
- Osmo Soininvaara /vihr
- Kirsi Ojansuu /vihr
- Janina Andersson /vihr
- Merikukka Forsius /vihr
- Anni Sinnemäki /vihr
- Ulla Anttila /vihr