Viimeksi julkaistu 22.1.2021 13.37

Talousarvioaloite TAA 134/2015 vp Talousarvioaloite määrärahan lisäämisestä Kuluttajaliitto-Konsumentförbundet ry:n toiminnan turvaamiseen (120 000 euroa)

KristaKiurusd

Eduskunnalle

Kuluttajaliitto-Konsumentförbundet ry on itsenäinen ja riippumaton kuluttajien edunvalvontajärjestö. Kuluttajaliitto edustaa kuluttajia muun muassa useissa kymmenissä työryhmissä eri ministeriöissä ja muiden yhteistyökumppanien toimielimissä sekä kansallisella että EU:n tasolla. Myös useissa eduskunnan valiokunnissa kuluttajien edustajana on usein kutsuttuna liiton asiantuntija. Tämän lisäksi Kuluttajaliitto antaa neuvontaa kuluttajan oikeuksissa sekä asumisasioissa. Myös elinkeinonharjoittajat saavat halutessaan liitolta neuvontaa. Tällä hetkellä Kuluttajaliitto koordinoi myös uusimpien ravitsemussuositusten jalkauttamista koko maassa sekä tekee hintavertailuja. 

Kansallisen kuluttajien edunvalvonnan lisäksi Kuluttajaliitto tukee paikallisia ja alueellisia kuluttajayhdistyksiä, joiden kautta kuluttajien ääni kunnalliseen ja maakunnalliseen päätöksentekoon on mahdollista saada kuuluvaksi. Kaikille avoimet koulutustilaisuudet niin kuluttajien oikeuksista, ravitsemuksesta kuin kuluttajien taloudenhallinnasta ovat olleet erittäin suosittuja ympäri maata. 

Kuluttajaliiton asema on erittäin tärkeä nykyisin, sillä kuluttajien toimintaympäristö muuttuu yhä haasteellisemmaksi puolueettoman tiedonsaannin kannalta. Päämääränä on aktiivinen, osaava ja vastuullinen kuluttaja, joka vaikuttaa yhteiskunnassa. Markkinoilla esiintyvien epäkohtien poistaminen vaatii nopeasti ja vahvasti reagoivaa kuluttajaa ja kuluttajaliikettä viranomaistoiminnan rinnalle. 

Hallituksen talousarvioesitys vuodelle 2016 merkitsisi Kuluttajaliiton rahoituksen leikkaantumista tuntuvasti. Tämä uhkaisi maamme ainoan kuluttajien yleisen edunvalvontajärjestön perustoimintaedellytyksiä. 

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ehdotan,

että eduskunta lisää 120 000 euroa momentille 32.40.50 Kuluttajaliitto-Konsumentförbundet ry:n toiminnan turvaamiseen. 
Helsingissä 9.10.2015 
KristaKiurusd