Viimeksi julkaistu 19.4.2021 16.17

Talousarvioaloite TAA 134/2017 vp 
Anna-Maja Henriksson ym. 
 
Talousarvioaloite määrärahan lisäämisestä yritysten kansainvälistymiseen ja yrittäjyyden edistämiseen (150 000 euroa)

Eduskunnalle

Vientiosuuskunta Viexpo tarjoaa kansainvälistymistä helpottavia palveluja pienille ja keskisuurille yrityksille Pohjanmaan alueella.  

Valtio on tukenut Viexpon toimintaa vuodesta 1971 alkaen. Vuonna 2012 Viexpon valtionapua leikattiin 340 000 eurosta 240 000 euroon, mikä johti kahden kansainvälistymisasiantuntijan toimen vähentämiseen Viexpon toimistossa. Valtion Viexpolle maksama yleisavustus on ollut yhtä matalalla tasolla viimeksi vuonna 2002.  

Viexpo on organisaationa tehokas, mistä kertoo osaltaan sen toiminnasta hyötyneiden yritysten suuri määrä. Vuonna 2011 Viexpon hankkeiden kautta TEM:n tukemiin yhteishankkeisiin osallistui 273 yritystä. Tämä on yli 10 % osallistuvien yritysten yhteismäärästä ja valtion budjettiin suhteutettuna huomattavasti yli Viexpon rahoitusosuuden. Viexpon etuja ovat käytännönläheisyys, kaksikielisyys ja sen tapa palvella nimenomaan pieniä yrityksiä.  

Suomen nykyinen suhdannetilanne vaatii panostuksia pk-yritysten vienninedistämiseen. Pohjanmaan alueella pienillä ja keskisuurilla yrityksillä on vahva potentiaali laajentaa toimintaansa ulkomaille. Jotta tämä potentiaali tulee hyödynnettyä, tarvitaan kansainvälistymistä tukevia palveluja. Tässä Viexpolla käytännönläheisenä ja juuri pieniä yrityksiä palvelevana kaksikielisenä toimijana on merkittävä rooli. Siksi Viexpon yleisavustus tulee palauttaa vuoden 2011 tasolle.  

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta lisää 150 000 euroa momentille 32.01.40 vientiosuuskunta Viexpon toimintaan. 
Helsingissä 29.9.2017 
Anna-Maja Henriksson 
Anders Adlercreutz 
Thomas Blomqvist 
Mats Löfström 
Mikaela Nylander 
Mats Nylund 
Veronica Rehn-Kivi 
Stefan Wallin 
Eva Biaudet 
Joakim Strand