TALOUSARVIOALOITE 135/2003 vp

TAA 135/2003 vp - Reijo Kallio /sd ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen Rauman sisääntulotien parantamiseen valtatiellä 12

Eduskunnalle

Valtatie 12 Raumalta Huittisten kautta Tampereelle ja edelleen Itä-Suomeen on mm. Rauman sataman maakuljetusyhteys, puunjalostusteollisuuden kuljetusväylä ja yhteys Pori—Helsinki valtatielle 2. Tien merkitystä tärkeänä kuljetusreittinä kuvaa suuri raskaan liikenteen osuus. Tiestä on osa parantamatta. Tiepiirin tarveselvityksen mukaan se ei täytä nykyaikaiselle valtatielle asetettuja teknisiä ja toiminnallisia vaatimuksia. Tyypillisiä puutteita ovat tien kapeus ja mäkisyys; liikenteen sujuvuus kärsii jo nykyisillä liikennemäärillä. Rauman puoleisesta päästä tie on ruuhkautunut.

Valtatiellä 12 tulee rakentaa lisäkapasiteettia Raumalla sisääntuloväylälle ja kunnostaa Eura—Raijala-osuus. Eura—Raijala-osuudelle on juuri valmistuneen toimenpideselvityksen mukaan keskeisinä parantamistoimenpiteinä esitetty tien leventämistä ja rakenteen parantamista, joiden ohella suunnitelma sisältää lukuisia muita parantamistarpeita.

Kiireellisin osuus on Rauman sisääntulon muuttaminen nelikaistaiseksi ja sataman maayhteyden parantaminen kaupungin läpi valtatielle. Kustannukset ovat noin 12 miljoonaa euroa.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2004 talousarvioon momentille  31.24.78 lisäyksenä 6 000 000 euroa Rauman sisääntulotien parantamiseen valtatiellä 12.

Helsingissä 26 päivänä syyskuuta 2003

  • Reijo Kallio /sd
  • Anne Holmlund /kok
  • Pirkko Peltomo /sd