TALOUSARVIOALOITE 1367/2006
vp
TAA 1367/2006
vp - Esko-Juhani Tennilä /vas ym.
Tarkistettu versio 2.0
Määrärahan osoittaminen palkkatuen
lisäosaan vaikeimmin työllistyvien työllistämiseksi
Eduskunnalle
Talousarvioaloitteessa esitetään
työllistämis-, koulutus- ja erityistoimien määrärahaan 26 400 000
euron lisäystä, joka kohdennetaan vaikeasti työllistyvien
palkkatuen lisäosuuteen, joka voimassa olevien säännösten
mukaan on 90 prosenttia palkkatuen perustuen määrästä. Mainittu
lisäosa näissä tapauksissa maksetaan perustuen
lisäksi. Perustuen yksikköhinta on työttömyysturvalain
6 luvun 1 §:n 1 momentin mukaisen korottamattoman peruspäivärahan
suuruinen (23,89 euroa päivässä vuonna
2007). Hallituksen talousarvioesityksessä vaikeasti työllistyvien
lisäosan määrä on 45,39 euroa
päivässä, eli 975,88 euroa kuukaudessa
(960 euroa kuukaudessa vuonna 2006). Tuki on harkinnanvarainen.
Palkatuen perustuen määrärahat sisältyvät työmarkkinatuen
määrärahamomenttiin (34.06.52). Niitä saa
käyttää muun muassa julkisista työvoimapalveluista
annetun lain (1295/2002) perusteella
työnantajalle maksettavan palkkatuen perustukiosuuden maksamiseen niiden
työmarkkinatukeen oikeutettujen osalta, jotka ovat saaneet
työmarkkinatukea vähintään 130
päivältä työttömyyden
perusteella tai 500 päivää työttömyysturvaa.
Palkkatuen lisäosan määräraha
sisältyy talousarvioesityksessä työllistämis-,
koulutus- ja erityistoimien määrärahaan
(34.06.51).
Vuonna 2007 palkkatukena maksetaan päivää ja
henkilöä kohti vähintään
palkkatuen perustuki, joka on tasoltaan noin 513 euroa kuukaudessa (23,89
euroa/päivä). Tämän
lisäksi voidaan myöntää lisäosaa,
joka on enintään 60 prosenttia palkkatuen perustuen
määrästä, eli ensi vuonna 821
euroa. Vaikeasti työllistyvän työllistämiseksi
voidaan myöntää palkkatuki korotettuna
lisäosalla, jonka määrä on enintään
90 prosenttia palkkatuen perustuen määrästä,
eli ensi vuonna noin 975 euroa kuukaudessa.
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2007 talousarvioon
momentille 34.06.51 lisäyksenä 26 400 000
euroa vaikeimmin työllistettävien palkkatuen lisäosan maksamiseen.
Helsingissä 22 päivänä syyskuuta
2006
- Esko-Juhani Tennilä /vas
- Markus Mustajärvi /vas
- Mikko Immonen /vas
- Minna Sirnö /vas
- Erkki Virtanen /vas
- Outi Ojala /vas
- Matti Kangas /vas
- Martti Korhonen /vas
- Annika Lapintie /vas
- Iivo Polvi /vas
- Veijo Puhjo /vas
- Pentti Tiusanen /vas
- Mikko Kuoppa /vas
- Unto Valpas /vas