Viimeksi julkaistu 19.4.2021 16.49

Talousarvioaloite TAA 138/2020 vp 
Ari Koponen ps 
 
Talousarvioaloite määrärahan lisäämisestä koulukiusaamisen vastaiseen toimintaan ja uusien toimintatapojen perusteelliseen selvittämiseen (1 000 000 euroa)

Eduskunnalle

Lain nojalla opetuksen järjestäjällä on velvollisuus tarjota oppilaalla ja opiskelijalla oikeus turvalliseen opiskeluympäristöön. Varhaiskasvatuksen, opetuksen ja koulutuksen järjestäjä on viime kädessä vastuussa siitä, että toiminnassa noudatetaan voimassa olevia säädöksiä ja kiusaamistilanteisiin puututaan välittömästi.  

Kansanedustajat eduskunnassa ovat kuitenkin viime vuosien aikana ehdottaneet useasti, että yhteiskunnan on otettava selkeämpi ja entistä tiukempi ote kiusaamisongelman hoitamisessa. Tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että koulua vaihtaisi kiusatun sijaan kiusaaja sekä että koulutuksenjärjestäjä joutuisi selkeästi korvausvastuuseen, mikäli riittäviin toimenpiteisiin kiusaamistilanteen hoitamiseksi ja lakisääteisen turvallisen koulunkäynnin turvaamiseksi ei ole ryhdytty. Nykyiset kurinpitotoimet erittäin raaoissa kiusaamistapauksissa ovat Suomessa riittämättömiä koulukiusaajan kannalta, eivätkä ne korjaa uhrille aiheutunutta vahinkoa. Sen sijaan esimerkiksi Ruotsissa koulukiusatulla on mahdollisuus saada rahallista korvausta koulutuksenjärjestäjältä, jos koulutuksenjärjestäjä ei ole puuttunut kiusaamiseen tarpeeksi tehokkaasti.  

Äärimmäisissä kiusaamistilanteissa, joissa ainoaksi toimivaksi ratkaisuksi on nähty siirtää oppilas toiseen kouluun, on oppilaitosta vaihtava yleensä uhri. Olisi oikeudenmukaisempaa, että koulua joutuisi vaihtamaan kiusaaja. Tästä syystä ehdotan 1 000 000 euroa koulukiusaamisen vastaiseen toimintaan, jolla selvitetään vuonna 2021 perusteellisesti uusia toimintatapoja koulukiusaamisen ehkäisemiseksi, kuten mahdollisuutta saattaa koulutuksenjärjestäjä korvausvastuuseen ja että koulua vaihtaisi kiusatun sijaan kiusaaja. 

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ehdotan,

että eduskunta lisää 1 000 000 euroa momentille 29.10.20 selvitystyöhön, jolla määritellään toimintatavat koulutuksenjärjestäjän saattamiseksi korvausvastuuseen ja koulukiusaajan opetuspaikan vaihtamiseksi. 
Helsingissä 16.10.2020 
Ari Koponen ps