TALOUSARVIOALOITE 1396/2006 vp

TAA 1396/2006 vp - Pentti Tiusanen /vas ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen joukkoliikenteen kehittämiseen

Eduskunnalle

Kehittämistoiminnalla turvataan joukkoliikenteen toimintaedellytyksiä pitkällä aikavälillä. Kehittämishankkeilla luodaan edellytyksiä joukkoliikenteen palvelujen säilymiselle sekä joukkoliikenteen palvelutason ja kilpailukyvyn parantamiselle. Esimerkiksi matkapalvelukeskusten ja joukkoliikenteen informaatiojärjestelmien kehittäminen edellyttävät riittävää rahoitusta.

Kaikki joukkoliikennemuodot ovat ongelmissa; junaliikenne, linja-autoliikenne ja saaristoliikenne. Matkojen yhteensovittaminen on vakava haaste, samoin saaristoliikenteen määräraha, jonka valtio on johdonmukaisesti pitänyt liian matalana. Saaristoliikenteen määrärahan tarve on 1 667 000 euroa, josta Suomenlahden osuus on 300 000 euroa.

Hallituksen talousarvioesityksessä vuodelle 2006 joukkoliikenteen kehittämis-, suunnittelu- ja tutkimushankkeisiin oli käytettävissä vain 3,075 miljoonaa euroa, kun vuonna 2005 toteutui 6,7 miljoonaa euroa. Nyt esitetty 2,875 miljoonaa euroa ei ole riittävä, vaan joukkoliikenteen kehittämistoimintaan on syytä lisätä vähintään 2 miljoonaa euroa.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2007 talousarvioon momentille  31.60.63 lisäyksenä 2 000 000 euroa joukkoliikenteen, erityisesti saaristoliikenteen, kehittämiseen.

Helsingissä 22 päivänä syyskuuta 2006

  • Pentti Tiusanen /vas 
  • Mikko Immonen /vas
  • Annika Lapintie /vas
  • Martti Korhonen /vas
  • Outi Ojala /vas
  • Markus Mustajärvi /vas
  • Minna Sirnö /vas
  • Mikko Kuoppa /vas
  • Matti Kangas /vas
  • Matti Kauppila /vas
  • Esko-Juhani Tennilä /vas
  • Erkki Virtanen /vas
  • Veijo Puhjo /vas
  • Anne Huotari /vas