TALOUSARVIOALOITE 14/2003 vp

TAA 14/2003 vp - Ulla Anttila /vihr ym.

Tarkistettu versio 2.0

Jäteveron korottaminen ja laajentaminen koskemaan teollisuuden kaatopaikkoja

Eduskunnalle

Talousarvioaloite on osa vihreän eduskuntaryhmän vaihtoehtobudjettia.

Jäteveroa peritään eräin poikkeuksin kaikenlaisesta yleiselle kaatopaikalle toimitettavasta jätteestä. Esimerkiksi yhdyskuntajätettä syntyy vuosittain noin 2,3 milj. tonnia, josta kokonaisuudessaan maksetaan jäteveroa. Vero ei kuitenkaan koske yksityisille kaatopaikoille eli teollisuuden ja muun tuotantotoiminnan omille kaatopaikoille toimitettavaa noin 4,5 milj. tonnin määrä.

Jäteveron taso on Suomessa olennaisesti alhaisempi kuin muissa Pohjoismaissa, vain 15,14 euroa tonnilta jätettä. Ruotsissa jätevero on 27,5 euroa, Norjassa 39,4 euroa ja Tanskassa 50,2 euroa kaatopaikalle toimitetusta jätetonnista. Useassa Euroopan maassa jätevero on lisäksi korkeampi, jos kaatopaikalle tuodaan hyödyntämiskelpoista jätettä.

Tehokkaimmat jätteen synnyn ehkäisyyn kannustavat ohjauskeinot ovat hallinnollisia ja var-sinkin taloudellisia. Jätevero on osoittautunut Suomessakin erinomaiseksi markkinatalouteen sopivaksi ohjauskeinoksi. Ohjauskeinoja on kuitenkin vahvistettava, jotta valtakunnallisessa jätesuunnitelmassa sovitut kierrätys- ja jätteiden määrän vähentämistavoitteet sekä kansallisen ilmasto-ohjelman mukaiset päästövähennystavoitteet saavutettaisiin. Käsitellessään valtioneuvoston selontekoa kansallisesta ilmastostrategiasta eduskunta katsoikin, että jäteveroa tulisi paitsi nostaa myös asteittain ulottaa koskemaan teollisuuden kaatopaikkoja.

Erityisesti on vähennettävä verottomasti kaatopaikoille vietyjen biohajoavien jätteiden määrää nykyisestä. Tällä hetkellä teollisuuden omille verottomille kaatopaikoille viedään biohajoavia jätteitä teollisuudesta ja rakennustoiminnasta noin 1,4 milj. tonnia vuodessa. Biohajoavat jätteet tulisi saada kokonaan pois kaatopaikoilta. Niistä kaatopaikoilla muodostuva metaani on noin 20 kertaa voimakkaampi kasvihuonekaasu kuin hiilidioksidi. Edellä mainittujen syiden vuoksi on tärkeää laajentaa jätevero koskemaan myös yksityisille eli teollisuuden kaatopaikoille toimitettavia jätteitä sekä nostaa jäteveron piirissä olevan jätteen veroa. Korotuksella edistetään jätteiden hyötykäyttöä ja kierrätystä.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta lisää valtion vuoden 2004 talousarvioon momentille  11.10.08 47 000 000 euroa, joka kertyy jäteveron korottamisesta ja veron laajentamisesta koskemaan teollisuuden kaatopaikkoja.

Helsingissä 26 päivänä syyskuuta 2003

  • Ulla Anttila /vihr
  • Tarja Cronberg /vihr
  • Erkki Pulliainen /vihr
  • Janina Andersson /vihr
  • Kirsi Ojansuu /vihr
  • Merikukka Forsius /vihr
  • Osmo Soininvaara /vihr
  • Rosa Meriläinen /vihr
  • Anni Sinnemäki /vihr
  • Satu Hassi /vihr
  • Heidi Hautala /vihr