Viimeksi julkaistu 19.4.2021 16.55

Talousarvioaloite TAA 14/2020 vp 
Markku Eestilä kok 
 
Talousarvioaloite määrärahan lisäämisestä valtatien 5 Nerkoon ohitustien suunnitteluun ja rakentamiseen Lapinlahdella (21 000 000 euroa)

Eduskunnalle

Valtatie 5 on Suomen tärkeimpiä etelä-pohjoissuuntaisia valtateitä. Valtatien 5 kautta kulkee erityisesti maito- ja metsätalouden raaka-aine- ja tuotekuljetuksia, pitkänmatkaista henkilöliikennettä ja työmatkapendelöintiä niin Kuopion, Iisalmen kuin Vieremän työssäkäyntialueiden keskuksiin. 

Lapinlahden Nerkoon taajaman läpi kulkeva valtatie 5 on vilkasliikenteinen ja vaarallinen. Valtatiellä on tapahtunut onnettomuuksia eikä Nerkoon kohta täytä miltään osin pääväyläasetuksen palvelutasotavoitteita, sillä tiellä on nopeusrajoituksena 60 km/h, tieltä on paljon suoria tonttiliittymiä valtatielle ja kevyen liikenteen tasoylityksiä. Alhaisesta nopeusrajoituksesta aiheutuu erityisesti raskaalle liikenteelle merkittäviä sujuvuushaittoja. Liikenneturvallisuuspuutteet korostuvat varsinkin koululaisille ja nuorille, koska Nerkoon koulu ja urheilukentät sijoittuvat välittömästi valtatien varteen. Näiden kohdalla on paljon kävelyä ja pyöräilyä sekä lyhytmatkaista saatto- sekä noutoliikennettä valtatieliikenteen seassa. Liikenteen määrä on noin 7 600 ajoa vuorokaudessa, josta raskaan liikenteen osuus n. 900 ajoa/vrk. 

Näin ollen valtatien 5 Nerkoon ohitustien tiesuunnittelu ja rakentaminen palvelee pääväyläasetuksen tavoitteiden toteutumista ja on välttämätön tieturvallisuuden lisäämiseksi. Nerkoon ohitustie edistää maankäytön kehittämistä Nerkoon kohdalla voimassa olevan osayleiskaavan mukaisesti ja vähentää valtatiestä 5 aiheutuvia melu- ja turvallisuushaittoja alueen nykyiselle asutukselle. 

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ehdotan,

että eduskunta lisää 21 000 000 euroa momentille 31.10.77 valtatien 5 Nerkoon ohitustien suunnitteluun ja rakentamiseen Lapinlahdella.  
Helsingissä 16.10.2020 
Markku Eestilä kok