TALOUSARVIOALOITE 1409/2006 vp

TAA 1409/2006 vp - Pentti Tiusanen /vas ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen kansalaisjärjestöille Suomenlahden saariston suojeluun erityisesti öljy- ja kemikaalionnettomuuksien varalta

Eduskunnalle

Suomenlahden öljy- ja kemikaalikuljetukset ylittivät vuoden 2005 aikana 100 miljoonan tonnin rajan. Niiden odotetaan kaksinkertaistuvan kuluvan vuoden tasosta vuoteen 2010 mennessä, eli saavuttavan vähintään 140 miljoonan tonnin rajan.

Itämeren rantavaltioiden öljyntorjuntavalmius ei ole riittävä suuronnettomuuden sattuessa. Suomen rannikko saaristoineen aiheuttaa erityisen ongelman erityisesti öljyonnettomuuden tapahtuessa. Tilanne on erityisen hankala itäisellä Suomenlahdella, jossa myös laivaväylät ovat vaikeimmat kulkea. Erityisesti talviolosuhteet ovat itäisellä Suomenlahdella vaikeimmat.

Kansalaisjärjestöt, kuten WWF, ovat aloittaneet ns. öljyntorjutajoukkojen kokoamisen ja kouluttamisen. Tämän ja muun tominnan tukemiseksi kansalaisjärjestöjen taloudellinen tukeminen on hyödyllistä ja välttämätöntä.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2007 talousarvioon momentille  35.99.65 lisäyksenä 200 000 euroa kansalaisjärjestöille Suomenlahden suojelun edistämiseen.

Helsingissä 22 päivänä syyskuuta 2006

  • Pentti Tiusanen /vas 
  • Minna Sirnö /vas