TALOUSARVIOALOITE 1416/2006 vp

TAA 1416/2006 vp - Irja Tulonen /kok ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen kirjastojen perustamiskustannuksiin

Eduskunnalle

Kirjastojen perustamiskustannusten valtuuksia on leikattu viime vuodesta siten, että yhtään uutta valtuutta uusien kirjastojen rakentamiseen ei ole valtion talousarviossa ensi vuodelle. Kirjastot ovat suomalaisen sivistyksen kivijalka. Ne ovat tärkeä peruspalvelu, jota käyttävät kaikenikäiset ihmiset. Nykyisen tietoyhteiskuntakehityksen aikana kirjastoilla on perinteisten tehtäviensä ohella tärkeä rooli esimerkiksi Internetin saatavuuden turvaamisessa kaikille.

Useat kirjastorakennukset ovat vanhoja ja käyttötarkoitukseensa sopimattomia. Epätarkoituksenmukaisia tiloja on runsaasti, eikä esteettömyys vastaa nykyajan vaatimuksia. On tarpeellista, että valtuuksia tullaan edelleen myöntämään, jotta kunnat pystyvät rakentamaan kirjastoille asianmukaiset, toimivat ja kaikille käyttäjille esteettömät tilat.

Vuoden 2007 talousarvioehdotuksessa ei ole lainkaan uusia aloitusvaltuuksia kirjastojen rakentamiselle. Valtuuksien muutokset aiheuttavat sen, että kirjastojen rakentaminen ja peruskorjaus sekä kirjastoautojen hankinnat loppuvat lähitulevaisuudessa.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2007 talousarvioon momentille  29.80.34 lisäyksenä 2 000 000 euroa kirjastojen rakentamisvaltuuksien lisäämiseen ja siitä aiheutuviin valtionosuuksiin.

Helsingissä 22 päivänä syyskuuta 2006

  • Irja Tulonen /kok
  • Maija Perho /kok
  • Kaarina Dromberg /kok