TALOUSARVIOALOITE 142/2012 vp

TAA 142/2012 vp - Pentti Kettunen /ps ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen Vuoreslahdentien kunnostamattoman osan perusparantamiseen ja kestopäällystämiseen Kajaanin kaupungissa

Eduskunnalle

Kainuussa on runsaasti päällystämättömiä teitä. Eräs niistä on Vuoreslahdentien entisen Vuolijoen kunnan alueella sijaitseva osuus. Tien varrella on runsaasti ympärivuotista asutusta sekä Oulujärven rantamaisemissa loma-asutusta. Tien varrelle on syntynyt myös uudisrakentamista siinä toivossa, että tie korjattaisiin niin kuin on lupailtukin. Lupailut eivät vain ole toteutuneet. Tie on peruskorjaamatta ja päällystämättä noin 22 km:n matkalla. Tien peruskorjaaminen ja kestopäällystäminen on välttämätöntä.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2013 talousarvioon momentille  31.10.20 lisäyksenä 500 000 euroa Kajaanissa sijaitsevan Vuoreslahdentien perusparantamiseen ja kestopäällystämiseen välillä Käärmeniementie—Kokkolantie.

Helsingissä 28 päivänä syyskuuta 2012

  • Pentti Kettunen /ps
  • Anssi Joutsenlahti /ps