TALOUSARVIOALOITE 1443/2006
vp
TAA 1443/2006
vp - Jutta Urpilainen /sd
Tarkistettu versio 2.0
Määrärahan osoittaminen Vaasan
tiepiirille ohituskaistojen rakentamiseen valtatielle 8
Eduskunnalle
Valtatie 8 on osa eurooppalaista kuljetusjärjestelmää,
jossa eri kuljetusmuodot täydentävät
toisiaan. Tie on länsirannikon maantiekuljetusten runkoväylä ja
myös tärkeä Länsi-Suomen matkailureitti.
Valtatie 8 palvelee pitkämatkaista liikennettä sekä Pohjanlahden
rannikkoseudun kaupunkien ja kuntien maankäyttöä ja
elinkeinoelämää. Voidaan sanoa, että tie
on perusedellytys koko länsirannikon talousvyöhykkeen
kehittymiselle ja menestymiselle.
Vaasan tiepiiri on tehnyt hankesuunnitelman, jonka mukaan kolmelle
osuudelle (Vaasa—Mustasaari, Vaasa—Oravainen,
Uusikaarlepyy—Kokkola) rakennettaisiin keskikaiteella varustetut
ohituskaistat. Näin parannettaisiin valtatien palvelutasoa
ja liikenneturvallisuutta.
Valtatien 8 liikennemäärä kohteessa
Uusikaarlepyy—Kokkola on 5 300—6 400
ajoneuvoa vuorokaudessa, josta raskaan liikenteen osuus on 16,3 %.
Hankeosuuksilla on tapahtunut 27 henkilövahinkoon johtanutta
onnettomuutta vuosina 2001—2005, joista kaksi kuolemaan
johtaneita. Onnettomuuksista 15 % on ohitus- ja
kohtaamisonnettomuuksia. Lisäksi alueella on vilkasta satamatoimintaa
ja sekä Uusikaaarlepyyn, Pietarsaaren että Kokkolan
kaupungit kehittävät maankäyttöään
voimakkaasti valtatien välitttömässä läheisyydessä.
Teollisuusalueiden lisäksi kaupungeilla on suunnitteilla
valtatien läheisyyteen liike- ja asuinalueita, joista osa
on jo rakenteilla. Hankesuunnitelman ensimmäisen vaiheen mukaisesti
välille Kruunupyy—Kokkola rakennettaisiin 2,3
km keskikaiteellista ohituskaistaosuutta.
Edellä olevan perusteella ehdotan,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2007 talousarvioon
momentille 31.24.21 lisäyksenä 2 200 000
euroa ohituskaistojen rakentamiseen valtatielle 8 välille Kruunupyy—Kokkola.
Helsingissä 22 päivänä syyskuuta
2006