TALOUSARVIOALOITE 1451/2002 vp

TAA 1451/2002 vp - Pia Viitanen /sd ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen nuorten yrittäjälainajärjestelmän perustamiseen

Eduskunnalle

Kun naisyrittäjälainat aikoinaan osoittautuivat varsin toimiviksi mm. työllisyysvaikutuksiltaan, esitettiin eduskunnassa jo vuodesta 1997 alkaen, että myös nuorille, esimerkiksi alle 30-vuotiaille, luotaisiin vastaavankaltainen järjestelmä (mm. KK 617/1997 vp, LA 104/1997 vp, TAA 673/1997 vp, TAA 884/1998 vp, TAA 1281/2001 vp).

Perusteita tämänkaltaisen järjestelmän luomiselle on monia. Tutkimusten mukaan nuorten asenne omaa mahdollista yrittäjyyttään kohtaan on yllättävän kielteinen, ja esim. korkeakouluista valmistuneista harva lähtee yrittäjäksi.

Usein nuorella yrittäjällä on myös vaikeuksia saada tarvittava rahoitus yrityksen perustamiseen. Lisäksi nuori yrittäjä voi tarvita rohkaisua ja kannustusta, jota ns. nuorisoyrittäjälaina voisi osaltaan tuoda niille nuorille, jotka eivät ole elämäntilanteessaan uskaltaneet lähteä tai kyenneet lähtemään yrittämään, vaikka ideoita ja tahtoa tähän olisi löytynytkin.

Eduskunnassa on useana vuonna ollut lukuisia puheenvuoroja, joissa ko. asiaa pidetään kokeilemisen arvoisena. Muutamia vuosia sitten kuului jopa "signaaleja" siihen suuntaan, että asiaa lähdettäisiin toteuttamaan. Niinpä jälleen kerran on perusteltua esittää määrärahaa nuorisoyrittäjälainajärjestelmän luomiseksi.

Edellä olevan perusteella ehdotamme kunnioittaen,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2003 talousarvioon momentille  32.30.42 lisäyksenä 3 000 000 euroa nuorten yrittäjälainajärjestelmän perustamiseen.

Helsingissä 1 päivänä lokakuuta 2002

  • Pia Viitanen /sd
  • Susanna Huovinen /sd
  • Heli Paasio /sd