TALOUSARVIOALOITE 146/2007 vp

TAA 146/2007 vp - Bjarne Kallis /kd 

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen Inkeriläisten ja karjalaisten heimoveteraanien yhdistys ry:n toimintaan

Eduskunnalle

Venäjällä asuu hyvin puutteellisissa oloissa Suomen puolustusvoimissa vuosien 1939—1945 sotiin osallistuneita ulkomaalaisia rintamasotilaita. Näiden heimoveteraanien aseman parantamiseksi on perustettu Inkeriläisten heimoveteraanien yhdistys. Yhdistys hankkii varoja toimintaansa pääasiallisesti keräyksillä, eikä sillä ole yhtäkään palkattua henkilöä. Rahat menevät siis täysin heimoveteraanien hyväksi.

Venäjällä asuvien heimoveteraanien tilannetta voidaan monessa suhteessa sanoa kriittiseksi, joten kaikki heille tuleva apu on merkittävää. Heimoveteraanien Suomen puolustusvoimissa palvelemisesta seurasi heille pitkät vapausrangaistukset, jotka pantiin täytäntöön työleirissä Siperiassa tai muualla Neuvostoliitossa.

Talousarvioesitykseen varattu määräraha 455 euroa heimoveteraania kohti on tietenkin hyvä apu heille, mutta aivan liian monelle riittämätön. Edellä mainittu yhdistys on toimittanut apua sinne missä hätä on suurin, ja yhdistystä tukemalla apu saadaan menemään kaikkein kipeimpiin kohtiin.

Edellä olevan perusteella ehdotan,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2008 talousarvioon momentille  33.50.54 lisäyksenä 50 000 euroa Inkeriläisten ja karjalaisten heimoveteraanien yhdistys ry:n toiminnan tukemiseen.

Helsingissä 24 päivänä syyskuuta 2007

  • Bjarne Kallis /kd