TALOUSARVIOALOITE 147/2013
         vp
      
      TAA 147/2013
            vp - Johanna Karimäki /vihr ym.
      
      Tarkistettu versio 2.0
      Määrärahan osoittaminen äitiysavustuslain mukaisten äitiysavustusten
         suorittamiseen ja äitiyspakkauksiin liittyvien arvonlisäverojen
         ja yleiskulujen maksamiseen
      
    
   
   
      
Eduskunnalle
   
   
   
      
      Äitiysavustusta on Suomessa jaettu rahana
         tai äitiyspakkauksena kaikille synnyttäville äideille vuodesta
         1948 lähtien.  Avustus siirrettiin Kelan toimeenpantavaksi
         etuudeksi vuonna 1994, jolloin sen suuruudeksi vahvistettiin 760
         markkaa.  Äitiyspakkauksen suosio on pysynyt varsinkin ensisynnyttäjien
         keskuudessa korkeana. Vaikka etuuden arvo on pieni Kelan kokonaisavustuksien
         joukossa, sen merkitys on suuri tuhansille perheille.
      
      
      Äitiysavustus on jäänyt merkittävästi
         jälkeen muusta kustannuskehityksestä. Se ei ole
         kuulunut indeksiin sidottujen etuisuuksien piiriin. Äitiysavustusta
         on korotettu viimeksi 1.3.2001 voimaan tulleella asetuksella. Elinkustannusindeksillä
         korjattuna äitiysavustuksen
         olisi pitänyt tänä vuonna olla yli 170
         euroa. Äitiysavustuksen korottaminen vaikuttaa suoraan äitiyspakkaukseen,
         sillä pakkauksen hankinta-arvo on sama kuin avustus. Äitiyspakkauksena
         lunastetun avustuksen kustannuksiin lisätään
         siitä maksettava arvonlisävero.
      
      
      Äitiysavustus suoritetaan vuonna 2014 arviolta 61 300
         lapsesta. Näistä äitiysavustuksen lunastaa äitiyspakkauksena
         noin 70 % siihen oikeutetuista äideistä.
         Loput hyödyntävät etuisuuden suorana
         rahana. 
      
      
      Sosiaali- ja terveysministeriön talousarvioesityksessä vuodelle
         2014 ministeriö ehdotti äitiysavustuksen korotusta
         nykyisestä 140 eurosta 180 euroon vuoden 2014 alusta. Kertakorotuksen
         tekeminen äitiysavustukseen vastaamaan kuluttajahintojen
         nousua lisäisi valtion menoja ensi vuonna 2,8 miljoonaa
         euroa.
      
      
      Hallituksen talousarvioesityksessä mainitaan, että äitiyspakkauksen
         sisältöä tarkistetaan raaka-aineiden
         hinnannousun seurauksena. Pakkauksessa olevien tuotteiden laadun
         ja kotimaisuuden kannalta on parempi korottaa äitiysavustukseen käytettävää summaa
         vastaamaan kuluttajahintojen nousua. Näin turvataan äitiyspakkauksen
         monipuolisuus ja hyödyllisyys sekä tuetaan suomalaista
         yrittäjyyttä sekä työllisyyttä.  Äitiyspakkauksen
         tuotteet kilpailutetaan vuosittain. Se on mahdollistanut pakkauksen
         sisällön säilymisen monipuolisena ja
         laadukkaana, vaikka hinnat ovat vuosien myötä nousseet
         merkittävästi. Hankinnassa Kela pyrkii lähtökohtaisesti
         varmistamaan sen, että tuotteet ovat turvallisia ja laadukkaita
         pienten lasten käyttöön ja että niiden
         valmistamisessa kunnioitetaan työntekijöiden oikeuksia.
         Myös ympäristöystävällisyys otetaan
         kilpailutuksessa huomioon. 
      
      
      Jos äitiysavustuksen määrää ei
         koroteta, pakkaukseen ei voida valita samaa määrää tuotteita kuin
         aikaisemmin. Jos pakkaukseen valittavien tuotteiden laatu ja määrä halutaan
         säilyttää nykyisellä tasolla, äitiysavustuksen
         määrää tulisi korottaa yleistä kustannuskehitystä vastaavalla määrällä eli
         40 eurolla.
      
      
    
   
   
      
      
      Edellä olevan perusteella ehdotamme,
      
      että eduskunta ottaa valtion vuoden 2014 talousarvioon
         momentille  33.10.50 lisäyksenä 2 800 000
         euroa äitiysavustuslain mukaisten äitiysavustusten
         suorittamiseen sekä äitiyspakkauksiin liittyvien
         arvonlisäverojen ja yleiskulujen maksamiseen.
      
      
      
    
   
   
      Helsingissä 27 päivänä syyskuuta
         2013
      
      
         - Johanna Karimäki /vihr
- Eila Tiainen /vas
- Pia Kauma /kok
- Satu Haapanen /vihr
- Maria Tolppanen /ps
- Merja Kuusisto /sd
- Tuula Peltonen /sd
- Aino-Kaisa Pekonen /vas
- Silvia Modig /vas
- Aila Paloniemi /kesk
- Elsi Katainen /kesk
- Eeva-Johanna Eloranta /sd
- Leena Rauhala /kd
- Outi Alanko-Kahiluoto /vihr
- Mirja Vehkaperä /kesk
- Johanna Jurva /ps
- Hanna Mäntylä /ps
- Eeva-Maria Maijala /kesk
- Markus Lohi /kesk
- Merja Mäkisalo-Ropponen /sd
- Hanna Tainio /sd
- Anne Louhelainen /ps
- Arja Juvonen /ps
- Tuula Väätäinen /sd
- Anneli Kiljunen /sd
- Suna Kymäläinen /sd
- Miapetra Kumpula-Natri /sd
- Katri Komi /kesk
- Elisabeth Nauclér /r