Viimeksi julkaistu 19.4.2021 16.51

Talousarvioaloite TAA 155/2020 vp 
Merja Kyllönen vas ym. 
 
Talousarvioaloite määrärahan lisäämisestä luonto- ja retkikohteiden kunnostamiseen Kainuussa (340 000 euroa)

Eduskunnalle

Kulunut kesä oli luontokohteiden osalta kaikkien aikojen retkeilykesä, kuten on julkisuudessakin ollut paljon esillä. Esimerkiksi Kainuun suosituimmassa luontokohteessa, Hossan kansallispuistossa, kesän käyntimäärät olivat lähes 30 % edellisvuotta korkeammat. On kuitenkin huomattavaa, että kesän käyntimäärien kasvu on vahvasti keskittynyt tunnetuimpiin ja jo käydyimpiin luontokohteisiin, jotka yleensä ovat myös parhaimmassa kunnossa. Kesän aikana saimme paljon palautetta eri kohteista, joissa olisi korjaustarvetta ja kävijöitä riittäisi myös paikkojen saavutettavuuden näkökulmasta, jos vain turvallisuus ja läpikuljettavuus olisi kunnossa. Koronan vuoksi toiveet vaan kasvoivat, koska väkimäärän keskittyessä runsaina yksiin paikkoihin myös tartuntariski kasvoi ja sitä kautta toivottiinkin useamman paikan olevan kunnossa kotimaan matkailuakin tukeville luonto- ja retkikohteille.  

Kainuussa on kuitenkin valtava määrä 1980- ja erityisesti 1990-luvulla työllistämistoimina rakennettuja reittejä ja taukopaikkoja. Suomussalmella on Suomen kunnista eniten Metsähallituksen taukopaikkoja (90) ja Kuhmokin kuuluu kärkiviisikkoon (70). Kainuun alueella on vielä runsaasti korjausvelkaa ja viime vuosina rahat ovat pitkälti menneet ymmärrettävästi kansallispuistoihin ja niiden lähikohteisiin. Nyt olisi tarpeellista korjata myös muita kohteita, jotta ihmisten luontoinnostus ja myös matkailun luonto- ja retkeilypaikkatavoitteet tulisivat huomioiduiksi.  

Metsähallituksen näkemyksen pohjalta on rakennettu seuraavanlainen korjauspaketti kriittisimpien korjauskohteiden osalta, joka pitkälti korjaisi Kainuun osalta merkittävää korjausvelkaa, joka alueelle on vuosien aikana syntynyt. 

 

Itärajan retkeilyreitti, rahoitustarve yhteensä 160 000 euroa 

— Hossa—Martinselkonen-väli Itärajan reitistä kunnostettaisiin reittirakenteiden osalta (lähinnä pitkosten uusimista), hinta-arvio 80 000 euroa. Yhdistää Itärajan retkeilyreitin Hossan kansallispuiston kanssa muodostaen myös Hossan yhteyteen laajemman retkeilykokonaisuuden.  
— Lisäksi Murhinsalon alue sekä käydyimmät taukopaikat Murhinsalosta etelään turvattaisiin rakenteiltaan (taukopaikat + pitkokset), 40 000 euroa. 
— Ylä-Kainuun autiotuvat (5 kpl, 3 näistä itärajan reitin varrella) kunnostetaan, 40 000 euroa. 

Pesiön retkeilyreitti, rahoitustarve yhteensä 10 000 euroa 

Vesistön keskellä kulkevan harjumaiseman lävitse kulkeva historiallinen luontoreitti. 

Laavun katto, aluskatteet, pitkospuiden uusintaa. 

Säynäjäsuon retkeilyreitti, rahoitustarve yhteensä 40 000 euroa 

Säynäjäsuo-Matalasuo muodostaa soidensuojelualueen ja alue on Kainuun suurimpia ja linnustoltaan merkittävimpiä avosuoalueita. WC:n rakentaminen ja reitin länsipuolen pitkosten uusinta. Pitkokset vievät Säynäjärven rannan polkuosuudelle. Tärkeä paikka myös alueen koulujen opetukselle sekä paikallisille matkailuyrittäjille.  

Hyrynsalmen reitit, rahoitustarve yhteensä 45 000 euroa 

— Hyrynsalmelta tulee paljon palautetta Vuorilammesta, se on varsinkin paikallisten suosima lähivirkistyskohde (korjattaisiin lahonneet pitkokset, silta ja porrasrakennelmat), 25 000 euroa . 
— Kunnostetaan Ypykkälampi tai Vorlokki, 20 000 euroa. 

Puolangan retkeilyreitit, rahoitustarve yhteensä 50 000 euroa 

Retkeilyreittien ja taukopaikkojen kunnostusta.  

UKK-reitin kunnostaminen Ukkohalla-Paljakka matkailukeskusten välillä35 000 euroa 

Kokonaisuus yhteensä 340 000 euroa. 

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta lisää 340 000 euroa momentille 35.10.52 luonto- ja retkikohteiden kunnostamiseen Kainuussa. 
Helsingissä 16.10.2020 
Merja Kyllönen vas 
Raimo Piirainen sd