TALOUSARVIOALOITE 157/2006
vp
TAA 157/2006
vp - Pertti Hemmilä /kok
Tarkistettu versio 2.0
Määrärahan osoittaminen poliisin
toimintamenoihin
Eduskunnalle
Kun hallitus toteuttaa alkoholiveron alennuksen kaltaisia,
poliisille huomattavaa lisätyötä aiheuttavia
uudistuksia, pitäisi samassa yhteydessä myös
budjetoida riittävästi rahaa yleisen järjestyksen
ja turvallisuuden valvontaan.
Vuoden 2004 aikana toteutetut alkoholiveron alennukset ovat
selkeästi lisänneet poliisin työtä. Sekä väkivaltarikokset
että rattijuopumukset työllistävät
poliisia edellisvuosia enemmän. Esimerkiksi päihtyneiden
säilöönotot ovat vuoteen 2003 verrattuna
lisääntyneet 11 % ja väkivaltarikollisuus
19 %. Rattijuopumuksia oli edelliseen vuoteen
verrattuna yli 2 000 tapausta enemmän. Törkeiden
rattijuopumusten määrä on lisääntynyt
yli 1 200:lla. Talousarviossa ovat jääneet
täysin huomiotta edellä mainitut lisääntyneet
resurssitarpeet. Poliisi on joutunut vuosittain anelemaan lisämäärärahoja
lakisääteistenkin poliisipalvelujen hoitamiseen.
Kuluvanakin vuonna poliisin viime syksynä riittämättömäksi
jääneitä määrärahoja
on eduskunnan tahdon mukaisesti paikattu lisäbudjetissa
300 000 eurolla. Varautuminen suurten ikäluokkien
eläkkeelle siirtymiseen edellyttää lisäresursseja
poliisikoulutukseen. Aloituspaikkoja on nykyisestä lisättävä. Kenttätyössä olevien
poliisien määrä tulee pikemminkin vähenemään
kuin lisääntymään, ellei määrärahoja
saada vastaamaan todellisia kustannuksia.
Huumerikosten määrä on kasvussa,
ja tutkinta on usein pitkäaikaista ja paljon työvoimaa
vaativaa. Myös kansainvälisistä sopimuksista
aiheutuu uusia velvoitteita Suomen poliisille. Meillä on
asukaslukuun suhteutettuna huomattavasti vähemmän
poliiseja kuin muissa EU-maissa, vaikka sijaintimme Schengen-maiden
itärajalla edellyttäisi meiltä erityistä valppautta
kansainvälisen rikollisuuden torjunnassa.
Poliisitoimen määrärahoja esitetään
viime vuodesta hivenen korotettavaksi; muutamalla miljoonalla eurolla.
Pieni korotus ei kuitenkaan riitä korjaamaan poliisityöhön
liittyviä haasteita. Poliisitoimen huono resurssitilanne
on ollut tosiasia jo useiden vuosien ajan. Määrärahoja
ei tunnuta saatavan tarvittavalle tasolle, vaikka poliisin tehtävät
ovat selvästi lisääntyneet. Poliisien tarkoituksenmukaisesta
ja tehtäviin nähden riittävästä resursoinnista
on erilainen käsitys kentällä kuin ministeriöllä ja
poliisin ylimmällä johdolla. Vapun ajan ja ASEM-huippukokouksen
tapahtumat osoittivat, että muualta Euroopasta tutut radikaalit
mielenilmaisut näyttävän tulleen Suomeen.
Edellä olevan perusteella ehdotan,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2007 talousarvioon
momentille 26.75.21 lisäyksenä 4 000 000
euroa poliisin toimintamenoihin.
Helsingissä 22 päivänä syyskuuta
2006