Viimeksi julkaistu 19.4.2021 16.50

Talousarvioaloite TAA 158/2020 vp 
Mia Laiho kok ym. 
 
Talousarvioaloite määrärahan lisäämisestä poliisin ihmiskaupparyhmään (1 000 000 euroa)

Eduskunnalle

Ihmiskauppa ja siihen verrattava hyväksikäyttö voidaan nähdä yhtenä aikamme vaikeimmista ihmisoikeushaasteista. Kyseessä on yksi tuottoisin järjestäytyneen rikollisuuden muoto maailmassa ase- ja huumekaupan rinnalla. Ihmiskauppa on vakava rikos ja loukkaus ihmisen ihmisarvoa ja koskemattomuutta vastaan. 

Maahanmuuttoviraston selvityksen mukaan ihmiskaupan uhrien määrä on lisääntynyt ja ihmiskaupan uhrien auttamisjärjestelmällä on nyt enemmän asiakkaita kuin koskaan aiemmin. Kesäkuun lopussa asiakkaita oli 804, joista 610 oli mahdollisia ihmiskaupan uhreja ja 194 heidän alaikäisiä lapsiaan. Samaan aikaan kolme vuotta sitten asiakkaita oli 269. 

Ihmiskaupparikollisuus kätkeytyy helposti muiden samankaltaisten rikollisuuden muotojen alle, eikä uhreja tai ihmiskauppiaita ole tämän vuoksi helppo tavoittaa. Suomessa ihmiskaupparikollisuutta on tullut esiin lähinnä seksuaalisissa tai työperäisissä hyväksikäyttötapauksissa muun muassa ravintola- ja siivousalalla. Suomessa on tullut tietoon myös ihmiskauppaa pakkoavioliittotarkoituksessa sekä hyväksikäyttöä rikollisessa toiminnassa. 

Ihmiskaupan ja sen kaltaisten rikosten paljastaminen edellyttää poliisilta pitkäjännitteistä ja tehokasta toimintaa. Poliisilla tulee olla käytettävissään riittävästi erityisosaamista tämän monimuotoisen ilmiön hallintaan ja kitkemiseen. Poliisin ihmiskaupparyhmä on keino puuttua yhteiskunnan heikoimmassa asemassa olevien oikeuksiin ja kätkeä vakavaa piilorikollisuutta. Vastaavasta ryhmästä on kirjaus myös Marinin hallitusohjelmassa, mutta ongelmana on se, että sille varattu raha on riittämätön ja se riittäisi vain noin 10 poliisin palkkaukseen. Eli käytännössä ryhmä olisi pelkkä muodollisuus, sillä resurssit eivät riittäisi itse rikostutkintaan. Toimiva työryhmä vaatii asiallisen resurssin, jotta etsivään työhön ja tutkintaan on myös tosiasiallisesti mahdollisuuksia. Määrärahan lisäämisen avulla ryhmän koko voisi olla 20 poliisia. Hallituksen suunnittelema budjettimääräraha riittäisi nyt vain 10 hengen ryhmään. 

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta lisää 1 000 000 euroa momentille 26.10.01 poliisin toimintamenoihin ihmiskaupparyhmän laajentamiseen ihmiskaupan torjuntatyöhön.  
Helsingissä 16.10.2020 
Mia Laiho kok 
Paula Risikko kok 
Saara-Sofia Sirén kok 
Anna-Kaisa Ikonen kok