Viimeksi julkaistu 22.1.2021 13.37

Talousarvioaloite TAA 160/2015 vp Talousarvioaloite määrärahan lisäämisestä perusopetuksen laatuun ja tasa-arvoon suunnattuun avustukseen (10 000 000 euroa)

AnttiLindtmansdym.

Eduskunnalle

Suomalainen koulujärjestelmä on tunnettu korkeatasoisen osaamisen, tasa-arvon ja tehokkuuden onnistuneesta yhdistämisestä. Nuorten oppimistuloksissa, kouluviihtyvyydessä, oppimismotivaatiossa ja asenteissa on kuitenkin tapahtunut selvä lasku viime vuosien aikana. Epätoivotun kehityksen pysäyttämiseksi ja peruskoulun uudistamiseksi toteutettiin kaikkien eduskuntaryhmien ja satojen asiantuntija- ja intressitahojen kanssa parlamentaarinen peruskoulun kokonaisuudistus. Tässä kaikkien eduskuntaryhmien hyväksymässä tiekartassa linjataan vahvaan tutkimusnäyttöön ja yhteiseen poliittiseen tahtoon perustuen tarve mm. ryhmäkoko- ja tasa-arvorahoituksen jatkuvuudelle sekä peruskoulun kehittämisen erillisrahoitukselle. 

Oppimistulokset ovat kansainvälisten tutkimustulostenkin mukaan heikentyneet ja koulujen väliset erot kasvamassa. Hallitus on kuitenkin leikkaamassa perusopetuksesta koulutuksen laatuun suunnattuja avustuksia 10 miljoonalla eurolla. Tämä heikentää koulujen välistä tasa-arvoa mm. sillä, että kouluihin, missä on paljon maahanmuuttajia ja lapset tarvitsevat enemmän huomiota esimerkiksi suomen kielen opinnoissa, voidaan palkata vähemmän opettajia ja muuta henkilökuntaa. 

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta lisää 10 000 000 euroa momentille 29.10.30 perusopetuksen laatuun ja tasa-arvoon suunnattuun avustukseen. 
Helsingissä 9.10.2015 
AnttiLindtmansd
JohannaOjala-Niemeläsd
KristiinaSalonensd
ErkkiTuomiojasd
JuttaUrpilainensd
JukkaGustafssonsd
JoonaRäsänensd
AnneliKiljunensd
IlkkaKantolasd
NasimaRazmyarsd
SannaMarinsd
TimoHarakkasd
KatjaTaimelasd
SatuTaavitsainensd
MerjaMäkisalo-Ropponensd
TuulaHaatainensd
MaaritFeldt-Rantasd
PiaViitanensd
SusannaHuovinensd
IlmariNurminensd
VilleSkinnarisd
Eeva-JohannaElorantasd
SirpaPaaterosd
TarjaFilatovsd
RiittaMyllersd
KristaKiurusd