TALOUSARVIOALOITE 162/2013
         vp
      
      TAA 162/2013
            vp - Kimmo Kivelä /ps ym.
      
      Tarkistettu versio 2.0
      Määrärahan osoittaminen eritasoliittymän
         rakentamiseen Yaran kohdalle Siilinjärvellä
      
    
   
   
      
Eduskunnalle
   
   
   
      
      Valtion talousarvioesityksessä vuodelle 2014 esitetään
         väyläverkon kehittämiseen 391 miljoonan
         euron määrärahaa. Osa rahoituksesta tulee kohdistaa
         alueellisiin hankkeisiin, jotka turvaavat elinkeinojen jatkuvuutta,
         laajentumisesta aiheutuvia investointitarpeita sekä edistävät
         liikenneturvallisuutta.
      
      
      Kaivostoiminnalla on tärkeä merkitys Pohjois-Savon
         elinkeinoelämän ja työllisyyden kannalta. Rahoituksen
         kohdentaminen on perusteltua paikallisesti merkittäviin
         alueellisiin hankkeisiin, joilla parannetaan alueella olemassa olevia
         elinkeinoja ja työllisyyttä sekä edistetään
         liikenteen sujuvuutta ja liikenneturvallisuutta. Kantatie 75 Siilinjärvi—Nurmes
         on seudullinen yhteys, jota käyttää niin
         Yaran Siilinjärven laitoksille suuntautuva työpaikkaliikenne,
         kaivoksen raskas liikenne sekä Tahkovuoren lomakeskukseen
         suuntautuva liikenne.
      
      
      Yaran risteysalueen läpi Siilinjärvelle ja
         Kuopioon kulkee myös Nurmeksen ja Nilsiän suunnasta
         tuleva työpaikkaliikenne. Risteysalueen keskimääräinen
         vuorokausiliikenne on noin 5 500—6 500
         ajoneuvoa ja tämän lisäksi alueella on
         kantatien 75 ylittävää liikennettä Yaran
         kaivoksen ja tehdasalueen välillä.
      
      
      Liittymän liikenneturvallisuutta voidaan parantaa rakentamalla
         eritasoliittymä, joka estää raskaan liikenteen
         ylitysten aiheuttamat suurimmat turvallisuusriskit ja parantaa tehtaan
         työmatkaliikenteen sujuvuutta ja turvallisuutta. Kantatien
         nopeusrajoitus on nykyisin Siilinjärven taajaman ja Yaran
         tehtaan välillä 80 km/h, mutta liittymän
         kohdalla 60 km/h.
      
      
      Eritasoliittymähankkeen vaikutus ulottuu noin 0,7 km
         matkalle kantatielle 75 ja nykyinen nelihaaraliittymä korvataan
         eritasoliittymällä, jossa kaivostie ohjataan risteyssillalla
         kantatien alitse. Nykyinen tehtaan nelihaaraliittymä muutetaan suuntaisliittymäksi
         nykyiselle paikalleen. Liittymään rakennetaan
         kiihdytys- ja kääntymiskaistat Siilinjärven
         ja Nurmeksen suunnista ja nykyistä kantatietä nostetaan.
      
      
      Hankkeen toteuttamisella parannetaan liittymän liikenneturvallisuutta
         ja nopeutetaan kantatien 75 liikennettä matkailu- ja työmatkaliikenteen
         osalta. Toteutus erottaa myös tehtaan ja yleisen liikenteen
         toisistaan.
      
      
    
   
   
      
      
      Edellä olevan perusteella ehdotamme,
      
      että eduskunta ottaa valtion vuoden 2014 talousarvioon
         momentille  31.10.77 lisäyksenä 4 000 000
         euroa eritasoliittymän rakentamiseen Yaran risteykseen Siilinjärvellä.
      
      
      
    
   
   
      Helsingissä 27 päivänä syyskuuta
         2013
      
      
         - Kimmo Kivelä /ps
- Elsi Katainen /kesk
- Kari Rajamäki /sd
- Pentti Oinonen /ps
- Markku Rossi /kesk
- Seppo Kääriäinen /kesk
- Tuula Väätäinen /sd
- Erkki Virtanen /vas