TALOUSARVIOALOITE 165/2003 vp

TAA 165/2003 vp - Toimi Kankaanniemi /kd 

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen Jyväskylän kristillisen opiston rakennushankkeeseen

Eduskunnalle

Jyväskylän kristillinen opisto on suosittu kansanopisto Jyväskylässä. Opiston opiskelijamäärä on kasvanut nopeasti. Nyt opiskelijamäärä on 340. Tärkeimpiä opintoaloja ovat mm. lastenohjaaja, suntio ja kouluavustaja. Yhtenä kohderyhmänä ovat maahanmuuttajat. Uusia opintoaloja ovat mm. sisustus ja luova työ. Lisäksi opisto tarjoaa runsaasti räätälöityjä lyhytkursseja.

Opistolla on pääosin hyvät toimitilat. Opiston vanha kartanopäärakennus on kuitenkin käyttökiellossa homevaurioiden takia. Museovirasto on antanut rakennukselle purkuluvan. Purku aiheuttaa ylimääräisiä kustannuksia. Lisäksi tilalle on rakennettava uusia opetustiloja vapaata sivistystyötä varten.

Uusien opetustilojen suunnitelmat ovat sellaisessa vaiheessa, että rakennustyöt voidaan aloittaa vuoden 2004 aikana. Tilojen tarve on polttava, koska kasvavassa ja kehittyvässä Jyväskylässä sijaitseva opisto on hyvin suosittu. Rakennushanke voidaan jakaa kahdelle vuodelle, joten vuodelle 2004 tulisi osoittaa aloitusraha, noin miljoona euroa.

Edellä olevan perusteella ehdotan,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2004 talousarvioon momentille  29.69.52 lisäyksenä 1 000 000 euroa Jyväskylän kristillisen opiston rakennushankkeeseen.

Helsingissä 26 päivänä syyskuuta 2003

  • Toimi Kankaanniemi /kd