TALOUSARVIOALOITE 166/2006 vp

TAA 166/2006 vp - Pertti Hemmilä /kok 

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen Haaran paikallistien peruskorjaukseen Loimaalla

Eduskunnalle

Loimaan kunnassa on jo pitkään kiinnitetty huomiota siihen, että kahdeksan kilometrin pituinen Haaran yhdystie (tie 12617) on yleiskunnoltaan erittäin heikko. Kyseessä on kahden vilkkaasti liikennöidyn paikallistien yhdystie, joka asianmukaisesti kunnostettuna täydentäisi merkittävästi kunnan tieverkkoa.

Tällä hetkellä sorapintaisen tien kunto on niin huono, että paikoin ainoastaan toinen kaista on liikennöitävissä. Savisoratien kantavuus on joissain paikoin vain murto-osa normaalin soratien kantavuusvaatimuksesta. Liikenneturvallisuus vaarantuu vakavasti erityisesti niissä kohdin, joissa joudutaan väistämään vastaan tulevan kaistalle ylämäessä tai kaarteessa. Tieosuudelle ajoittain suoritetut routa- yms. vaurioiden ja sortumien paikalliset korjaukset ovat olleet vaikutuksiltaan hyvin lyhytaikaisia. Muutaman viikon tai kuukauden kuluttua osa ajoradasta on jälleen ollut liikennöintikelvottomassa kunnossa. Tien pinta on merkittäviltä osin ympäröivää maastoa, esim. peltojen pintaa, alempana. Tämän vuoksi tietä ei pystytä kaikkien talvimyrskyjen aikana pitämään aurattuna.

Haaran paikallistien varrella on runsaasti yritystoimintaa, jonka vuoksi tieosuudella on runsaasti raskasta liikennettä. Erityisesti viljan siemenkauppaa käyvillä yrityksillä on asiakkaita laajalta alueelta ja osin myös ulkomaankauppaa. Tämän vuoksi useat täysperävaunulliset rekat liikennöivät yritykseen nimenomaan kelirikkoaikana keväällä. Siemenliikkeet käyttävät lisäksi raskaan liikenteen kuljetuspalveluita tuotteidensa jakelussa. Kotieläintilojen eläinkuljetukset aiheuttavat myös merkittävää kuormitusta ympäri vuoden.

Paikallistien varrella on 50 kotitaloutta ja lisäksi useita kesäasuntoja. Työmatkaliikenteeseen sekä päivähoito-, koulu- ja harrastuskuljetuksiin tietä käyttää päivittäin kymmeniä henkilöitä. Erityisesti lasten liikenneturvallisuus vaatii välittömiä toimenpiteitä, kun otetaan huomioon raskaan liikenteen kuormitus, liikenteen määrä ja tien kunto. Koska kyseessä on yhdystie, vakituisten tienkäyttäjien joukko on jopa 250—300 henkilöä, joista puolet ajaa raskaan liikenteen ajoneuvoilla.

Edellä olevan perusteella ehdotan,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2007 talousarvioon momentille  31.24.21 lisäyksenä 500 000 euroa Haaran paikallistien peruskorjaukseen Loimaalla.

Helsingissä 22 päivänä syyskuuta 2006

  • Pertti Hemmilä /kok