TALOUSARVIOALOITE 175/2007 vp

TAA 175/2007 vp - Toimi Kankaanniemi /kd 

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen meluesteiden rakentamiseen tieosuudelle Jyväskylä—Vaajakoski

Eduskunnalle

Jyväskylän ja Vaajakosken välille rakennettiin moottoritie noin 30 vuotta sitten. Rinnalle jäi vanha Vaajakosken tie. Molemmilla teillä on erittäin vilkas ja jatkuvasti kasvava liikenne läpi vuorokauden.

Moottoritien rakentamisen aikaan ei meluhaittoihin kiinnitetty riittävää huomiota. Mainittujen teiden varrella ja välissä on runsaasti asutusta ja mm. Jyskän koulu. Näiden kohdalla meluhaitat ylittävät EU-määräysten ja ympäristönsuojelulain mukaiset raja-arvot. Terveysriskit ovat ilmeiset. Lisäksi viihtyvyys kärsii.

Suunnitelmien mukaan riittävien meluesteiden rakentaminen maksaisi runsaat puoli miljoonaa euroa. Rakentamisella on kiire. Keski-Suomen perustienpidon varat ovat täysin riittämättömät tämän toteuttamiseen.

Edellä olevan perusteella ehdotan,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2008 talousarvioon momentille  31.24.21 lisäyksenä 600 000 euroa Jyväskylän ja Vaajakosken välisen alueen liikennemeluhaittojen ehkäisemiseen.

Helsingissä 24 päivänä syyskuuta 2007

  • Toimi Kankaanniemi /kd