TALOUSARVIOALOITE 179/2003
vp
TAA 179/2003
vp - Toimi Kankaanniemi /kd ym.
Tarkistettu versio 2.0
Määrärahan osoittaminen täysimääräisen
indeksitarkistuksen tekemiseen kuntien sosiaali- ja terveystoimen
valtionosuuksiin
Eduskunnalle
Pääministeri Paavo Lipposen I hallitus
leikkasi kuntien valtionosuuksia vuodesta 1997 alkaen. Samanaikaisesti
heikennettiin kuntien oikeutta yhteisöveron tuottoon. Kuntien
veropohjaa on leikattu vuodesta 1997 peräti 1 347
miljoonalla eurolla.
Lipposen II hallitus antoi kuntien valtionosuuksiin vuosittain
indeksikorotukset vain 50-prosenttisesti. Vaalilupaukset pettäen
ei pääministeri Vanhasenkaan hallitus halua antaa
kuntien valtionosuuksiin täysimääräistä indeksikorotusta
vuonna 2004. Näin kunnat kärsivät kustannusten
noususta edelleen huomattavan osan. Vain 75 %:n indeksikorotus
leikkaa kunnilta 32 miljoonaa euroa niille kuuluvia valtionosuuksia.
Köyhimmille kunnille, joilla on suuria vaikeuksia
lakisääteisten palvelujen ylläpitämisessä,
indeksileikkaus on kaikkein pahin, koska niille valtionosuuksien
suhteellinen merkitys on kaikkein suurin. Hallitus lisää näin
edelleen kuntien ja kuntalaisten eriarvoisuutta.
Kuntien valtionosuudet jakautuvat kolmen pääluokan
kesken siten, että 32 000 000 euron lisäystarve
kohdistuu seuraavasti:
- sisäasiainministeriö 960 000
euroa
- opetusministeriö 10 134 000
euroa
- sosiaali- ja terveysministeriö 20 900 000 euroa.
Kristillisdemokraattien vaihtoehtobudjetissa kuntien valtionosuuksiin
esitetään täysimääräistä indeksitarkistusta
kaikissa em. pääluokissa.
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2004 talousarvioon
momentille 33.32.30 lisäyksenä 20 900 000
euroa täysimääräisen indeksitarkistuksen
tekemiseen kuntien sosiaali- ja terveydenhuollon käyttökustannusten
valtionosuuksiin.
Helsingissä 26 päivänä syyskuuta
2003
- Toimi Kankaanniemi /kd
- Bjarne Kallis /kd
- Päivi Räsänen /kd
- Sari Essayah /kd
- Leena Rauhala /kd
- Kari Kärkkäinen /kd
- Lyly Rajala /kd