TALOUSARVIOALOITE 183/2003 vp

TAA 183/2003 vp - Saara Karhu /sd ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen Helvetinjärven kansallispuiston luontokeskuksen rakentamiseen

Eduskunnalle

Pirkanmaan alueella on kaksi merkittävää kansallispuistoa, Seitseminen ja Helvetinjärven kansallispuisto. Kansallispuistojen hoito ja valvonta sekä voimakkaasti kasvaneiden kävijämäärien opastus ja muu palveleminen edellyttävät toimintaedellytysten turvaamista ja voimavarojen lisäämistä.

Seitsemisen kansallispuiston opastuskeskus on ollut toiminnassa jo niin kauan, että sen toiminnasta voidaan vetää varsin positiiviset johtopäätökset. Ruoveden kunnan saama viimeaikainen matkailullinen ja erityisesti luontomatkailuun liittyvä julkisuus on lisännyt matkailijoiden määriä erityisesti Helvetinjärven kansallispuiston alueella. Aluetta on kehitetty viime aikoina voimakkaasti mm. kulku- ja liikennejärjestelyin. Kansallispuiston ja yleensäkin Ruoveden matkailun kaikinpuoliseksi hyödyntämiseksi tulisi kuntaan perustaa luontokeskus. Hankkeesta on valmistunut kesällä 1999 esisuunnitelma.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2004 talousarvioon momentille  35.20.22 lisäyksenä 1 000 000 euroa Helvetinjärven kansallispuiston luontokeskuksen rakentamiseen.

Helsingissä 26 päivänä syyskuuta 2003

  • Saara Karhu /sd
  • Satu Hassi /vihr
  • Pia Viitanen /sd
  • Mikko Kuoppa /vas
  • Klaus Pentti /kesk
  • Heikki A. Ollila /kok
  • Rosa Meriläinen /vihr
  • Irja Tulonen /kok
  • Reino Ojala /sd
  • Minna Sirnö /vas
  • Jukka Gustafsson /sd
  • Kimmo Sasi /kok
  • Jaana Ylä-Mononen /kesk
  • Leena Rauhala /kd
  • Marja Tiura /kok