Viimeksi julkaistu 19.4.2021 17.11

Talousarvioaloite TAA 193/2019 vp 
Sari Multala kok ym. 
 
Talousarvioaloite määrärahan lisäämisestä Luontopaneelin toimintaan (150 000 euroa)

Eduskunnalle

Luonnon köyhtyminen ei ole vain ympäristökysymys, sillä luonnon monimuotoisuuden hupeneminen vaikuttaa laajasti ihmisiin ja yhteiskuntiin. Maailmanlaajuisesti noin miljoona eläin- ja kasvilajia on uhassa kuolla sukupuuttoon seuraavina vuosikymmeninä. Hallitustenvälinen luontopaneeli IPBES julkaisi raportin, jonka mukaan ihmisen toiminta on vaikuttanut merkittävästi kolmeen neljäsosaan maaympäristöstä ja kahteen kolmasosaan meriympäristöstä. Olemme hävittäneet lajeja ja luontotyyppejä ennen näkemättömällä tavalla.  

Ympäristöministeriö asetti vuonna 2015 Luontopaneelin (kansallinen IPBES-paneeli), jonka tehtävänä tuoda esille Suomelle IPBES-työssä keskeisiä aihealueita ja painopisteitä. Paneelin jäseninä toimii joukko maamme parhaita alan asiantuntijoita aina yliopistojen tutkijoista keskeisten sidosryhmien asiantuntijoihin. Luontopaneeli tuottaa työkaluja ja menetelmiä suojelutyön tukemiseksi. Lisäksi paneeli antaa päättäjille elintärkeitä suosituksia päätöksenteon tueksi.  

Kaikkiaan IPBES edistää tieteen ja poliittisen päätöksenteon välistä vuorovaikutusta samalla tavoin kuin Ilmastopaneeli ilmastonmuutoksen osalta. Talousarvioesityksessä on huomioitu Ilmastopaneelin tarvittava resurssointi, mutta valitettavasti Luontopaneelin rahoitus on jäänyt unholaan. Tarvitsemme jatkossakin laadukkaita arviointiraportteja, mikä ei onnistu ilman toiminnan rahoituksen varmistusta. Meidän on tuettava luonnon monimuotoisuutta tukevaa työtä yhä vahvemmin tulevaisuudessa.  

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta lisää 150 000 euroa momentille 35.10.22 Luontopaneelin laadukkaan toiminnan turvaamiseen. 
Helsingissä 18.10.2019 
Sari Multala kok 
Sari Sarkomaa kok 
Sanni Grahn-Laasonen kok