TALOUSARVIOALOITE 194/2003 vp

TAA 194/2003 vp - Jyrki Kasvi /vihr ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen Etelä-Suomen erikoissairaanhoidon ja terveyskeskusten palvelukyvyn kehittämiseen sekä toipilaskotien perustamiseen

Eduskunnalle

Väestön ikääntyminen, hoitoteknologian ja menetelmien kehittyminen sekä elintason kohoaminen ja hyvinvointia koskevan tietoisuuden kasvu lisäävät terveyspalveluiden kysyntää. Maan sisäisen muuttoliikkeen ja yksilöllisten tarpeiden lisääntyminen ovat entisestään tuoneet haasteita julkiselle palvelutuotannolle kasvualueilla. Nykyinen henkilöstö työskentelee voimiensa äärirajoilla, määräaikaisiin työsuhteisiin on vaikea saada ammatti-ihimisiä ja ylitöinä tehdyt leikkaukset ja hoidot maksavat yhteiskunnalle enemmän. Työvoimapula pahenee, erikoisalojen osaajat hakeutuvat paremmin palkattuihin tehtäviin yksityissektorille ja työuupumus uhkaa. Kysynnän merkittävä lisääntyminen uhkaa johtaa sosiaali- ja terveydenhuollon kokonaiskustannusten paisumiseen.

Terveydenhuollon järkeistäminen edellyttää sekä voimavarojen lisäämistä että rakenteellisia uudistuksia. Työvoiman saatavuuden turvaaminen edellyttää panostamista työvoiman koulutukseen ja työolosuhteisiin. Leikkauspotilaiden siirtäminen pois erikoissairaanhoidon tai terveyskeskussairaaloiden paikoilta edellyttää uudenlaisten ratkaisujen löytämistä. Yksi vaihtoehto on toipilaskotityyppisten hoitopaikkojen perustaminen leikkauspotilaiden kuntouttamiseen.

Vuoden 2000 alussa toimintansa aloittaneen Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (HUS) keskeisenä tavoitteena on järjestellä uudelleen ja tehostaa Uudenmaan alueen erikoissairaanhoitoa. Aiemmin hallinnollisesti erillisinä toimineiden Helsingin sairaanhoitopiirin, Uudenmaan sairaanhoitopiirin ja Helsingin yliopistollisen keskussairaalan keskinäisessä työnjaossa ja sairaanhoitopalveluiden tuottamistavoissa ei päästy ratkaisuihin, joilla olisi voitu riittävästi säädellä Uudenmaan kuntien erikoissairaanhoidon kustannuksia ja mm. kehittää yhteistyötä perusterveydenhuollon kanssa. Ratkaisuna nykyongelmiin voisi olla perustason erikoissairaanhoidon yhdistäminen osaksi perusterveydenhuoltoa sekä nykyisen erikoissairaanhoidon ja perusterveydenhuollon rajan siirtäminen aluesairaaloiden ja keskussairaaloiden välille.

Terveydenhuollon tulevaisuuden turvaamiseen ja Terveys 2015 -kansanterveysohjelman toteutumisen seurantaan on listattu valtava määrä hyviä ehdotuksia terveydenhuollon toimivuuden parantamiseksi ja palveluiden saatavuuden turvaamiseksi. Jotta monet ehdotukset, kuten ennaltaehkäisy, työnjako perusterveydenhuollossa, hoitoon pääsyn turvaaminen, sairaaloiden työnjako, terveyden edistäminen, ammatillisen osaamisen lisääminen, johtamiskoulutus, systemaattinen täydennyskoulutus, tietojärjestelmien kehittäminen, päivystystoiminnan keskittäminen sekä sairaaloiden ja terveyskeskusten tiiviimpi yhteistyö voisivat toteutua, edellyttää se valtion lisärahoitusta.

Koska Uudenmaan alueen terveydenhuollon uudelleenjärjestelyt ja mahdollisuudet vaikuttaa palvelu- ja kustannustasoon ovat monilta osin sidoksissa em. hankkeiden toteutukseen, lisätyövoiman tarpeeseen ja palvelutarpeiden kasvuun, voidaan Uudenmaan terveydenhuollon kehittämiselle asetettuja tavoitteita edistää kohdentamalla valtion rahoitusta rakennemuutos- ja muihin kehittämishankkeisiin. Riittävä perusrahoitus palvelutuotantoon, mikä merkitsee nimenomaan valtion rahoitusosuuden varmistumista, voi turvata palveluiden saatavuuden, laadun ja järjestelmällisen arvioinnin.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2004 talousarvioon momentille  33.32.31 lisäyksenä 5 000 000 euroa ja lisää momentin perusteluihin maininnan, että lisämääräraha osoitetaan 30 prosentin valtionosuuden maksamiseen Uudenmaan terveydenhuollon perustamiskustannuksiin, rakenteiden uudistamiseen, kehittämiseen ja tutkimustoimintaan.

Helsingissä 26 päivänä syyskuuta 2003

  • Jyrki Kasvi /vihr
  • Arto Bryggare /sd
  • Hanna-Leena Hemming /kok
  • Sirpa Asko-Seljavaara /kok
  • Raija Vahasalo /kok
  • Matti Saarinen /sd
  • Lasse Virén /kok
  • Klaus Hellberg /sd
  • Tuija Brax /vihr
  • Kari Uotila /vas
  • Sari Sarkomaa /kok
  • Tapani Mäkinen /kok
  • Henrik Lax /r
  • Rakel Hiltunen /sd
  • Eero Akaan-Penttilä /kok
  • Kaarina Dromberg /kok
  • Martin Saarikangas /kok
  • Ilkka Taipale /sd
  • Outi Ojala /vas
  • Juhani Sjöblom /kok
  • Jaakko Laakso /vas
  • Pertti Salovaara /kesk