TALOUSARVIOALOITE 195/2006 vp

TAA 195/2006 vp - Anne Holmlund /kok 

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen kiertoliittymän rakentamiseen Ulvilan keskustaajamassa

Eduskunnalle

Ulvilan keskustaajamassa sijaitseva maanteiden 2551, 2444 ja 2442 risteysalue on tällä hetkellä valo-ohjattu. Keskusta-alueen rakentuminen ja siihen liittyvät liikennejärjestelyt sekä erityisesti liike- ja teollisuusrakennusten sijoittuminen tienvarren kaava-alueille on osaltaan vaikuttanut siihen, että asiointi- ja työpaikkaliikenne on ennestäänkin vilkkaasti liikennöidyllä alueella lisääntynyt huomattavasti.

Nykyisellään risteyksen valo-ohjaus on joustamaton ja riittämätön järjestely ohjaamaan keskusta-alueen liikennevirtoja ja se on osoittautunut huonosti toimivaksi ratkaisuksi. Myös nykyiseen risteysjärjestelyyn liittyvä Lauttarannantien katkaiseminen liikenteeltä haittaa keskustan liikennöinnin sujuvuutta ja aiheuttaa turhaa kiertoajoa keskustaajaman alueella.

Tehtyjen selvitysten mukaan valoristeyksen korvaaminen kiertoliittymällä parantaisi huomattavasti liikenteen sujuvuutta keskustaajaman alueella.

Edellä olevan perusteella ehdotan,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2007 talousarvioon momentille  31.24.21 lisäyksenä 170 000 euroa kiertoliittymän rakentamiseen Ulvilan keskustaajamassa.

Helsingissä 22 päivänä syyskuuta 2006

  • Anne Holmlund /kok