TALOUSARVIOALOITE 200/2007
vp
TAA 200/2007
vp - Sampsa Kataja /kok ym.
Tarkistettu versio 2.0
Määrärahan osoittaminen Kokemäenjoen
tulvasuojeluun Porissa
Eduskunnalle
Tulvat ovat vuosikymmenien mittaan aiheuttaneet Kokemäenjokivarren
asutukselle, maataloudelle ja teollisuudelle mittavia taloudellisia
tappiota ja muita haittoja. Joella on tehty ajan mittaan runsaasti
erilaisia toimenpiteitä tulvien vähentämiseksi.
Suunnitteilla on edelleen laajoja tulvansuojelutoimia Kokemäenjoen
keskiosan ja alaosan sekä Loimijoen varressa.
Porissa on tulvauhan pienentämiseksi ja tulvavahinkojen
vähentämiseksi toteutettu vuosikymmenten kuluessa
laajoja tulvasuojeluhankkeita. Kokemäenjoen jokiuomaa on
ruopattu useaan otteeseen ja jokiranta on pengerretty lähes
koko matkaltaan kaupungista merelle. Ajan kuluessa ruopattu uoma
on liettynyt ja pengerrykset ovat painuneet ja kuluneet. Tämänhetkiset
tulvasuojelurakenteet eivät ole riittäviä suojaamaan
kaupunkialuetta suuren tulvan varalta.
Porin tulvasuojeluhankkeen tavoitteena on suunnitella ja toteuttaa
alkuvuonna 2006 päättyneen Porin tulvat -hankkeen
toimenpide-ehdotusten mukaiset tulvasuojelutyöt Porin keskusta-alueen
suojaamiseksi. Tulvasuojelutoimenpiteet mitoitetaan vaikean jääpatotulvan
varalta. Tulvasuojeluhankkeen ensimmäisessä vaiheessa
kunnostetaan ja korotetaan tulvasuojelupenkereitä Porin
keskustan alueella. Hankkeen toisessa vaiheessa toteutetaan Kokemäenjoen
alaosan ruoppaustyöt.
Kaiken kaikkiaan tarvittavat tulvasuojelutoimenpiteet ovat Porin
kohdalla erittäin mittavat ja tarpeelliset etenkin, kun
ilmasto-olosuhteet muuttuvat suuntaan, joka lisää tulvariskiä tulevaisuudessa.
Tulvahankkeiden kokonaiskustannukset ovat tehtävien
töiden laajuudesta riippuen 12—18 miljoonaa euroa.
Ensimmäisen vaiheen kustannukset ovat 3 miljoonaa euroa,
josta valtion rahoitusosuus on 1,5 miljoonaa euroa.
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2008 talousarvioon
momentille 30.50.48 lisäyksenä 1 500 000
euroa Kokemäenjoen tulvasuojeluhankkeen toteuttamiseen
Porissa.
Helsingissä 24 päivänä syyskuuta
2007
- Sampsa Kataja /kok
- Reijo Kallio /sd
- Oiva Kaltiokumpu /kesk
- Veijo Puhjo /vas
- Antti Vuolanne /sd
- Krista Kiuru /sd
- Juha Korkeaoja /kesk