TALOUSARVIOALOITE 201/2003 vp

TAA 201/2003 vp - Antero Kekkonen /sd 

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen Kymenlaakson verkostokorkeakoulun käynnistämiseen

Eduskunnalle

Kymenlaakso ei sisälly opetusministeriön listaamiin kehitettäviin korkeakoulumaakuntiin, joiden keskuksia ovat Kajaani, Kokkola, Lahti, Mikkeli, Pori ja Seinäjoki. Kuitenkin Kymenlaaksolla on lähes 200 000 asukkaan maakuntana täydet edellytykset olla kehittämiskelpoinen korkeakoulumaakunta.

Kymenlaakso tarvitsee verkostokorkeakoulun. Kaksinapainen verkosto muodostuisi lähinnä Kotkasta ja Kouvolasta. Keskeiset korkeakoulut ovat Kymenlaakson ammattikorkeakoulu, Helsingin yliopisto ja Lappeenrannan teknillinen yliopisto, joilla kaikilla on toimipisteitä sekä Kotkassa että Kouvolassa. Lisäksi yhteistyön piiriin kuuluisivat Kotkassa toimivan Maretariumin kalantutkimusyksiköt sekä tuleva Merimuseo. Haminan satamaan sijoittuneiden kansainvälisten öljy- ja kemikaalialan yritysten tutkimus- ja tuotekehitysyhteistyö sekä Anjalankosken Ekopark-hanke olisivat myös mukana.

Edellä olevan perusteella ehdotan,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2004 talousarvioon momentille  29.10.21 lisäyksenä 10 000 000 euroa Kymenlaakson verkostokorkeakoulun käynnistämiseen.

Helsingissä 26 päivänä syyskuuta 2003

  • Antero Kekkonen /sd