TALOUSARVIOALOITE 22/2013
         vp
      
      TAA 22/2013
            vp - Mikko Alatalo /kesk 
      
      Tarkistettu versio 2.0
      Määrärahan osoittaminen Nokialla
         sijaitsevan Häpesuon kaatopaikan puhdistamiseen
      
    
   
   
      
Eduskunnalle
   
   
   
      
      Nokian keskustassa on vuonna 1964 lakkautettu Häpesuon
         kaatopaikka. Kaatopaikka sijaitsee Nokian kaupungin vesilaitoksen
         vedenhankinnan kannalta tärkeällä pohjavesialueella.
         Suurin osa Nokian kaupungin verkostovedestä saadaan tältä alueelta.
         Kaatopaikan päälle on 1970-luvulla rakennettu
         yritysten liikerakennuksia.
      
      
      Nykyisten säännösten mukaan uusien
         toimitilojen rakentaminen kaatopaikan päälle ei
         ole sallittua. Alueen asemakaavan muutos on vahvistettu. Kaatopaikan
         olemassaolo keskustassa pohjavesialueella ja kunnallisteknisen verkoston
         alla on todettu suureksi ympäristöriskiksi kaupungissa
         ja ympäröivällä alueella. Nokian
         kaupungin tavoitteena on kaivaa kaatopaikka pois nyt, kun kaavamuutoksen
         kautta on siihen mahdollisuus.
      
      
      Alueen puhdistaminen on välttämätöntä,
         jotta pohjaveden pilaantumisriskiä saadaan olennaisesti
         pienennettyä. Kunnostaminen mahdollistaa elinkeinoelämän
         toimintaedellytysten kehittämisen ja luo runsaasti sekä rakentamisaikaisia
         työpaikkoja että pysyviä liike- ja yritystoiminnan työpaikkoja.
      
      
      Kaatopaikan kunnostuksen kustannukset ovat tehdyn selvityksen
         mukaan 12,4 miljoonaa euroa. Kunnostus on tarkoitus toteuttaa kolmen vuoden
         aikana vuoteen 2016 mennessä. Kaatopaikka-alueen kehittämiseen
         tulee osoittaa valtion rahoitusta sekä pilaantuneiden alueiden
         kunnostamiseen että aluetta palveleviin työllisyysperusteisiin
         investointeihin.
      
      
    
   
   
      
      
      Edellä olevan perusteella ehdotan,
      
      että eduskunta ottaa valtion vuoden 2014 talousarvioon
         momentille  35.10.61 lisäyksenä 2 500 000
         euroa Nokialla sijaitsevan Häpesuon kaatopaikan puhdistamiseen.
      
      
      
    
   
   
      Helsingissä 27 päivänä syyskuuta
         2013