TALOUSARVIOALOITE 224/2006 vp

TAA 224/2006 vp - Jyri Häkämies /kok ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen poliisin toimintamenoihin

Eduskunnalle

Hallitusohjelmassa luvataan, että poliisin palvelukyvystä ja toimintaedellytyksistä huolehditaan niin, että kansalaisten luottamus poliisin kykyyn suoriutua sille kuuluvista tehtävistä säilyy korkealla tasolla. Poliisitoimen toimintamenoihin tarvitaan lisämäärärahaa vuodelle 2007 erityisesti sisäisen turvallisuuden ohjelman päivittämiseen ja toteuttamiseen, lupahallinnon sähköistämiseen sekä oppilaitosten yhdistämisiin ja toimitilahankejärjestelyihin. Poliisikoulutusta on myös lisätty ja täten oppilasmäärän kasvamisesta aiheutuvat menot tulee kattaa.Poliisin määrärahojen kehitys on ollut negatiivinen vuodesta 2002. Rahoitusvajeen on arvioitu olevan noin 19 miljoonaa euroa ja poliisien määrän on arvioitu pienentyvän varsinaisessa kenttätyössä sekä ennalta ehkäisevässä työssä, ellei riittäviä toimintamenoja turvata.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2007 talousarvioon momentille  26.75.21 lisäyksenä 8 950 000 euroa poliisin toimintamenoihin.

Helsingissä 22 päivänä syyskuuta 2006

  • Jyri Häkämies /kok
  • Eero Akaan-Penttilä /kok
  • Sirpa Asko-Seljavaara /kok
  • Kaarina Dromberg /kok
  • Leena Harkimo /kok
  • Pertti Hemmilä /kok
  • Hanna-Leena Hemming /kok
  • Anne Holmlund /kok
  • Marjukka Karttunen /kok
  • Jyrki Katainen /kok
  • Jari Koskinen /kok
  • Pekka Kuosmanen /kok
  • Esko Kurvinen /kok
  • Jere Lahti /kok
  • Kalevi Lamminen /kok
  • Jouko Laxell /kok
  • Suvi Lindén /kok
  • Marjo Matikainen-Kallström /kok
  • Olli Nepponen /kok
  • Tuija Nurmi /kok
  • Heikki A. Ollila /kok
  • Reijo Paajanen /kok
  • Maija Perho /kok
  • Lyly Rajala /kok
  • Paula Risikko /kok
  • Martin Saarikangas /kok
  • Petri Salo /kok
  • Sari Sarkomaa /kok
  • Kimmo Sasi /kok
  • Arto Satonen /kok
  • Timo Seppälä /kok
  • Juhani Sjöblom /kok
  • Marja Tiura /kok
  • Irja Tulonen /kok
  • Raija Vahasalo /kok
  • Jan Vapaavuori /kok
  • Ahti Vielma /kok
  • Jari Vilén /kok
  • Lasse Virén /kok
  • Ben Zyskowicz /kok