TALOUSARVIOALOITE 226/2006 vp

TAA 226/2006 vp - Jyri Häkämies /kok ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen puolustusvoimien toimintamenoihin

Eduskunnalle

Vuosien 2006—2009 kehyspäätöksessä hallitus kohdisti puolustusministeriön hallinnonalan kehykseen vuosille 2006—2007 yhteensä 40 miljoonan euron suuruiset määrärahojen leikkaukset vuoden 2004 puolustuspoliittisen selonteon edellyttämästä rahoitustasosta. Leikkaus merkitsee käytännössä sitä, että noina vuosina ei tehdä lainkaan hinta- ja kustannustason tarkistusta.

Nämä leikkaukset yhdessä turvallisuus- ja puolustuspoliittisessa selonteossa päätettyjen toiminnan ja talouden tasapainottamiseen tähtäävien rationalisointitoimenpiteiden kanssa ovat merkinneet sitä, että vuosina 2006—2007 puolustusvoimien toimintaa sopeutetaan mm. lentotunteja ja alusvuorokausia vähentämällä, pääsotaharjoitusta ja muita suuria valtakunnallisia harjoituksia supistamalla tai peruuttamalla sekä kertausharjoituksia ja kansainvälistä toimintaa supistamalla. Kaikkiaan puolustusvoimat joutuu tasapainottamaan toimintaansa vuonna 2007 n. 80 miljoonalla eurolla.

Jo sopeutetun tavoitetason saavuttamista operatiivisten sekä valmius- ja koulutustehtävien osalta uhkaa nyt energian maailmanmarkkinahintojen kallistumista seurannut energian ja polttoaineiden hinnannousu, joista yksistään aiheutuu arvonlisäveroineen yhteensä noin 20 miljoonan lisämäärärahatarve vuodelle 2007. Nykyisellä määrärahatasolla vuoden 2004 turvallisuus- ja puolustuspoliittisessa selonteossa määritellyt tavoitteet eivät ole saavutettavissa ja puolustusvoimien suorituskyky tulee laskemaan.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2007 talousarvioon momentille  27.10.21 lisäyksenä 20 000 000 euroa puolustusvoimien toimintamenoihin.

Helsingissä 22 päivänä syyskuuta 2006

  • Jyri Häkämies /kok
  • Eero Akaan-Penttilä /kok
  • Sirpa Asko-Seljavaara /kok
  • Kaarina Dromberg /kok
  • Leena Harkimo /kok
  • Pertti Hemmilä /kok
  • Hanna-Leena Hemming /kok
  • Anne Holmlund /kok
  • Marjukka Karttunen /kok
  • Jyrki Katainen /kok
  • Jari Koskinen /kok
  • Pekka Kuosmanen /kok
  • Esko Kurvinen /kok
  • Jere Lahti /kok
  • Kalevi Lamminen /kok
  • Jouko Laxell /kok
  • Suvi Lindén /kok
  • Marjo Matikainen-Kallström /kok
  • Olli Nepponen /kok
  • Tuija Nurmi /kok
  • Heikki A. Ollila /kok
  • Reijo Paajanen /kok
  • Maija Perho /kok
  • Lyly Rajala /kok
  • Paula Risikko /kok
  • Martin Saarikangas /kok
  • Petri Salo /kok
  • Sari Sarkomaa /kok
  • Kimmo Sasi /kok
  • Arto Satonen /kok
  • Timo Seppälä /kok
  • Juhani Sjöblom /kok
  • Marja Tiura /kok
  • Irja Tulonen /kok
  • Raija Vahasalo /kok
  • Jan Vapaavuori /kok
  • Ahti Vielma /kok
  • Jari Vilén /kok
  • Ben Zyskowicz /kok