Viimeksi julkaistu 19.4.2021 16.22

Talousarvioaloite TAA 226/2017 vp 
Antero Laukkanen kd ym. 
 
Talousarvioaloite määrärahan lisäämisestä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen toimintamenoihin (5 000 000 euroa)

Eduskunnalle

Eduskunnassa on laajaa tyytymättömyyttä siihen, että lainvalmistelussa ei tehdä kunnollisia vaikutusarvioita. Erityisesti tämä korostuu sosiaali- ja terveysministeriön hallinnon alalla. Jotta kansalaisten hyvinvointiin vaikuttavien lakiesitysten perusteellisten vaikutusarvioiden tekeminen tulisi säännölliseksi lainvalmistelun, on se keskitettävä Terveyden- ja hyvinvoinnin laitokseen, ja sinne hankkia riittävät tutkimusvälineet ja taattava riittävä henkilöstömäärä.  

Seurannan ja valvonnan tarve lisääntyy sote-uudistuksen murrosvuosina. Tästä huolimatta hallitus on toteuttamassa hallitusohjelman mukaiset säästötoimet Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen toimintamenoihin. Esitettyjen säästöjen sijaan THL tarvitsee lisämäärärahoja mm. oman tutkimustoiminnan kehittämiseen.  

Aloite sisältyy Kristillisdemokraattisen eduskuntaryhmän vaihtoehtobudjettiin. 

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta lisää 5 000 000 euroa momentille 33.03.04 Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen toimintamenoihin.  
Helsingissä 29.9.2017 
Antero Laukkanen kd  
Peter Östman kd 
Päivi Räsänen kd 
Sari Tanus kd 
Sari Essayah kd