TALOUSARVIOALOITE 241/2012 vp

TAA 241/2012 vp - Markus Mustajärvi /vr 

Tarkistettu versio 2.0

Tilaajavastuulain noudattaminen Metsähallituksen toiminnassa

Eduskunnalle

Metsähallitus käyttää ulkomaalaista työvoimaa vastoin suomalaista sopimusjärjestelmää ja työehtoja. Kun Metsähallitus on kilpailuttanut urakoita, niihin on valikoitunut yrityksiä, jotka eivät hoida velvoitteitaan tai maksa työehtosopimuksen mukaista palkkaa.

Suoritetuissa tarkastuksissa on havaittu selviä puutteita, joihin ei ole puututtu. Ely -keskusten tekemissä tarkastuksissa on havaittu selviä rikkomuksia työehdoissa. Puuliitto on ryhtynyt saartoon kyseisiä yrityksiä kohtaan.

Edellä olevan perusteella ehdotan,

että eduskunta lisää valtion vuoden 2013 talousarvioon luvun  30.63 perusteluihin lausuman, että eduskunta edellyttää Metsähallituksen noudattavan kaikissa alihankinnoissaan tilaajavastuulain periaatteita ja valvovan asianmukaisten työehtojen noudattamista ja että työehtojen noudattaminen ja niiden toteennäyttäminen on ehto alihankintasopimuksen tekemiselle.

Helsingissä 28 päivänä syyskuuta 2012

  • Markus Mustajärvi /vr