Viimeksi julkaistu 28.7.2025 16.40

Talousarvioaloite TAA 246/2024 vp 
Hilkka Kemppi kesk 
 
Talousarvioaloite  määrärahan  lisäämisestä maanteiden 362 ja 3622 kevyen liikenteen väylän suunnitteluun Iitin Kirkonkylän kohdalla (50 000 euroa)

Eduskunnalle

Valtatien 12 välin Mankala—Tillola hankkeeseen sisältyy uusi linjaus maantielle 362 Iitin Kirkonkylän suuntaan. Uudistettavalle tieosuudelle rakennetaan myös kevyen liikenteen väylä, joka päättyy Radansuun alueelle, missä uusi tielinjaus yhdistyy nykyiseen tiehen. Kevyen liikenteen tarve jatkuu kuitenkin aina Iitin Kirkonkylään ja Sorronniemen alueeseen saakka. Aiemmin on suunniteltu kevyen liikenteen väylää välille Mullikkamäki—Sorronniemi, mikä kattaisi olennaisen osan em. osuudesta. Iitin kunta on varautunut omaan osuuteensa rakentamiskustannuksista tämän tien osalta, mutta tiesuunnitelma edellyttäisi päivittämistä, koska hanke ei ole toteutunut. Rahoitusta esitetään varattavaksi aiemman suunnitelman päivittämiseen sekä suunnitelman jatkamiseen niin, että valtatien 12 hankkeen puitteissa toteutettava kevyen liikenteen väylä ja välille Mullikkamäki—Sorronniemi suunniteltu kevyen liikenteen väylä muodostaisivat yhdistetyn kokonaisuuden. 

Iitin Kirkonkylä on yksi Iitin kunnan vetovoimaisimmista ja kasvavista alueista, ja se luetaan kunnan taajama-alueeksi Kausalan ohella. Vakituisten asukkaiden lisäksi Kirkonkylällä on paljon vapaa-ajanasutusta ja erityisesti kesäisin alue on turistien suosiossa. Iitin Kirkonkylässä sijaitsee historiallinen vuonna 1693 rakennettu puukirkko, jonka välittömässä läheisyydessä sijaitsee useita kesämatkailijoiden suosiossa olevia kohteita, kuten 25 000 kävijää kesäkaudessa tavoittava kesäkahvila, jäätelökioski, museo ja taidegalleria. Kirkon välittömässä läheisyydessä on Kuoppaniemen veneranta, jonka kautta kirkonkylälle saapuu vierailijoita myös vesiteitse aina Päijänteeltä saakka. Tämän lisäksi Kirkonkylän—Radansuun alueella sijaitsee yrityspalvelulta, kuten golfkenttä ja hotelli. litintie Kausalasta Iitin Kirkonkylälle on aktiivisessa virkistys- ja kuntoilukäytössä varsinkin pyöräilijöiden keskuudessa. Kevyen liikenteen väylän rakentaminen mahdollistaisi kohteiden turvallisen tavoittamisen niin jalan kuin pyörällä. 

Toteutuessaan Iitin Kirkonkylän kevyen liikenteen väylä takaa sujuvan ja turvallisen liikkumisen niin pyörällä kuin jalan. Se tukee alueen asukkaiden turvallista liikkumista, lähimatkailua, hyvinvointia, kestävän liikkumisen edistämistä sekä vähäpäästöisen liikenteen edellytysten parantamista ja kehittämistä. 

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ehdotan,

että eduskunta lisää 50 000 euroa momentille 31.10.20 maanteiden 362 ja 3622 kevyen liikenteen väylän suunnitteluun Iitin Kirkonkylän kohdalla. 
Helsingissä 4.10.2024 
Hilkka Kemppi kesk