TALOUSARVIOALOITE 247/2007 vp

TAA 247/2007 vp - Esko Kiviranta /kesk 

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen yksityisteiden valtionapuun

Eduskunnalle

Yksityisteiden valtionapu on nyt nimellisestikin alle puolet runsaan 10 vuoden takaisesta tasosta. Suomen tieverkolle tärkeän hiussuoniston kunto on viime vuosina huonontunut selvästi. Kun 1990-luvun lopulla hyväkuntoisten teiden osuus oli 70 prosenttia, se on nyt alle 30 prosenttia.

Kunnostustöille on tarvetta, sillä yksityisteiden varrella asuu nykyisin noin puoli miljoonaa ihmistä, joista merkittävä osa käyttää teitä päivittäin työmatkoihin. Teiden käyttöä lisäävät myös uusi pienyritystoiminta ja yksityisteiden vaikutusalueella sijaitsevat noin 200 000 loma-asuntoa. Yksityistiet ovat lisäksi tärkeitä muun muassa marjastuksen, sienestyksen ja luonnon muun moninaiskäytön kannalta.

Lisärasitusta yksityisteille ovat tuoneet kasvaneet kuljetusmäärät ja kuljetusten painot. Teiltä vaaditaan aiempaa enemmän kantavuutta muun muassa metsä- ja maatalouden tarpeisiin. Esimerkiksi pääosa puutavarasta lähtee liikkeelle yksityisteiden varrelta.

Talousarvioesityksen mukainen 13 miljoonan euron määräraha yksityisteiden ylläpitoon on täysin riittämätön. Määrä on 1,2 miljoonaa euroa vähemmän kuin tänä vuonna yksityisteille varattu määräraha.

Edellä olevan perusteella ehdotan,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2008 talousarvioon momentille  31.25.50 lisäyksenä 4 000 000 euroa yksityisteiden valtionapuun.

Helsingissä 24 päivänä syyskuuta 2007

  • Esko Kiviranta /kesk