Viimeksi julkaistu 19.4.2021 16.44

Talousarvioaloite TAA 247/2020 vp 
Arto Pirttilahti kesk ym. 
 
Talousarvioaloite määrärahan lisäämisestä Liedenpohjan pohjavesialueen tien suojaamisen suunnitteluun (60 000 euroa)

Eduskunnalle

Liedenpohjan pohjavesialueella (0493604A) kulkee kantatie 66 pohjaveden muodostumisvyöhykkeen läpi. Vedenottamoon on tiestä etäisyyttä noin 150 metriä. Vesiosuuskunnan vettä käyttää noin 400 asukasta, ja keskimääräinen ottomäärä on noin 100 m3/vrk.  

Alueella on pysyvän asutuksen lisäksi paljon vettä käyttäviä maatiloja, koulu, ikäihmisten palvelutalo sekä runsaasti vapaa-ajanasutusta. Liedenpohjan vedenottamo on verkoston ainoa ottamo, ja sellaisissa tilanteissa, jolloin ottamoa ei voitaisi käyttää, nykyisellä varavesiyhteydellä ei pystytä hoitamaan Liedenpohjan alueen vedenjakelua.  

Liedenpohjan Vesiosuuskunta on pyrkinyt monin eri tavoin edistämään luiskasuojauksen saamista alueelle, mutta toistuvista yrityksistä huolimatta työ ei vielä ole tuottanut tulosta. Asia on ollut vuosittain esillä mm. Pirkanmaan ELY-keskuksen L-osaston suuntaan. Aiheen tärkeydestä on mm. Pirkanmaan ELY-keskuksen ja Virtain kaupungin lausunnot vuodelta 2009.  

Vuoden 2009 hintatasoon perustuvien tietojen ja hintakehyksen mukaan pohjavesialueen suojaussuunnitelman kokonaiskustannuksiksi voidaan arvioida 60 000 euroa.  

Liedenpohjan vesiosuuskunta neuvotteli vuonna 2009 mahdollisuudesta, että Vesiosuuskunta olisi vastuullinen toimija suunnitelmatyössä. Suunnitelman teko kilpailutettaisiin ja se hankittaisiin ostopalveluna asiantuntijalta.  

Hankkeeseen neuvoteltiin rahoitusta Pirkanmaan ELY-keskuksen Y-osastolta (Manner-Suomen maaseutuohjelma). Tuolloin Y-osaton suullinen näkemys oli, että hanke voisi olla rahoituskelpoinen esiselvityshanke, rahoitus 80—90 % toteutuneista kustannuksista, mutta L-osaston näkemys oli, että yksittäinen Vesiosuuskunta ei voi lähteä toimijaksi, vaan asia tulee hoitaa L-osaston kautta.  

Erityisen huomioitavaa on, että maakuntarajan toisella puolella noin kilometrin päässä Alavudella pohjavesialueen suojaus on hoidettu kuntoon yli kymmenen vuotta sitten.  

Vuodesta 2009 tilanne on muuttunut oleellisesti ja kantatien 66 liikennemäärät ovat kasvaneet merkittävästi. Syynä tähän on Helsinki—Tampere-moottoritien valmistuminen. Tie päättyy Ylöjärvelle, josta matka jatkuu kantatietä 65 suuntaan Ylöjärvi—Kuru—Virrat. Reitti on myös suosittu vaihtoehtoinen reitti kolmostietä pitkin kulkemiselle.  

Alavuden suuntaan reittiä kuljetaan kantatietä 66 pitkin Etelä-Pohjanmaalle. Lähellä sijaitseva Suomen suurin kyläkauppa Veljekset Keskinen on laajentanut toimintaansa merkittävästi, mikä lisää osaltaan myös turisti- ja tavaraliikennettä tiellä.  

Suojauksen kuntoon saattamisella on kiire, jotta vältytään suuremmilta vahingoilta. Läheltä piti   -tilanteita on jo ollut.  

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta lisää 60 000 euroa momentille 31.10.20 Liedenpohjan pohjavesialueen tien suojaamisen suunnitteluun. 
Helsingissä 16.10.2020 
Arto Pirttilahti kesk 
Mikko Savola kesk