Viimeksi julkaistu 28.7.2025 16.40

Talousarvioaloite TAA 257/2024 vp 
Anne Kalmari kesk 
 
Talousarvioaloite  määrärahan  lisäämisestä Joutsenjärventien välillä Kokkolantie—Hiitolantien tienristeys ja Hiitolantien perusparantamiseen (80 000 euroa)

Eduskunnalle

Kokkolantieltä alkava yhdystie 16931 (Joutsenjärventie) ja siitä haarautuva yhdystie 16892 (Hiitolantien) muodostavat tärkeimmän Kivijärven itärannan suuntaisen liikenneväylän. Teiden varsilla on vakituista asutusta ja runsaasti vapaa-ajan asutusta. Lisäksi teiden kuntoa koettelee erityisesti metsätalouteen liittyvä raskas liikenne. 

Joutsenjärventie ja Hiitolantie ovat molemmat kiireisen kunnostuksen tarpeessa olevia sorapäällysteisiä teitä. Teiden heikko kunto voi muodostaa jo nykyiseillään haasteen etenkin raskaille tukkirekoille ja puunkuljetusten järjestämiselle kelirikkojen aikaan. Teitä jatkuvasti käyttävien asukkaiden ja vapaa-ajan asukkaiden kannalta on välttämätöntä, että tiet pysyvät kaikkina vuodenaikoina ajettavassa kunnossa. 

Alueellisen tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden toteutuminen edellyttää, että tieverkosta pidetään huolta myös alempiasteisen tiestön osalta. Asumisen ja elinkeinonharjoittamisen edellytyksistä on pidettävä huolta myös pääteiden varsien ulkopuolella. Joutsenjärventien ja Hiitolantien osalta näiden edellytysten toteutuminen on jo teiden heikon kunnon vuoksi vaarantunut. 

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ehdotan,

että eduskunta lisää 80 000 euroa momentille 31.10.20 Joutsenjärventien välillä Kokkolantie—Hiitolantien tienristeys ja Hiitolantien perusparantamiseen. 
Helsingissä 4.10.2024 
Anne Kalmari kesk