Viimeksi julkaistu 1.3.2021 15.20

Talousarvioaloite TAA 258/2015 vp Talousarvioaloite Finnfundin pääomittamiseen ehdotetun määrärahan vähentämisestä (-90 000 000 euroa)

AnttiRinnesdym.

Eduskunnalle

Hallitus esittää kehitysyhteistyöhön rajuja 200 miljoonan euron nettoleikkauksia. Tämän lisäksi varsinaisesta kehitysyhteistyöstä ohjataan varoja kehitysyhteistyön finanssisijoituksiin ja Teollisen yhteistyön rahaston Finnfundin pääomittamiseen, eikä päästöhuutokauppatuloja enää jatkossa ohjata kehitysyhteistyöhön. Kokonaisuudessaan kehitysyhteistyöhön kohdistuvat leikkaukset nousevat täten jopa 400 miljoonaan euroon. Leikkaukset kohdistuvat erityisen kovin kansalaisjärjestöjen toimintaan. Järjestöiltä otetaan 49 miljoonaa euroa, joka on noin 40 prosentin leikkaus vuoden 2015 tukeen verrattuna. Näin suuret leikkaukset ovat tuhoisia kansalaisjärjestöjen toimintaedellytysten, Suomen maineen ja vaikuttavuuden sekä jo aloitettujen projektien loppuun saattamisen kannalta. Vaikka Finnfundin tekemä työ on tärkeää, moninkertaistetaan sen pääomakorotus nyt varsinaisen kehitysyhteistyön kustannuksella. Finnfundin pääomittamiseen tarkoitetusta rahoituksesta tulisikin siirtää 90 miljoonaa euroa varsinaiseen kehitysyhteistyöhön. 

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta vähentää 90 000 000 euroa momentilta 24.30.89 Finnfundin pääomittamiseen ehdotetusta määrärahasta. 
Helsingissä 9.10.2015 
AnttiRinnesd
ErkkiTuomiojasd
JohannaOjala-Niemeläsd
KristiinaSalonensd
TimoHarakkasd
KatjaTaimelasd
KristaKiurusd
JuttaUrpilainensd
SusannaHuovinensd
JoonaRäsänensd
AnneliKiljunensd
NasimaRazmyarsd
SannaMarinsd
MerjaMäkisalo-Ropponensd
TuulaHaatainensd
MaaritFeldt-Rantasd
PiaViitanensd
IlmariNurminensd
VilleSkinnarisd
Eeva-JohannaElorantasd
SirpaPaaterosd
TarjaFilatovsd
SatuTaavitsainensd