Viimeksi julkaistu 1.3.2021 15.23

Talousarvioaloite TAA 264/2015 vp Talousarvioaloite määrärahan lisäämisestä valtatien 5 meluesteiden toteuttamisen jatkamiseen Kuopiossa välillä Kellolahdentie—Päiväranta (2 000 000 euroa)

MarkkuRossikesk

Eduskunnalle

Valtatie 5 Kuopion ja Siilinjärven välillä on hyvin vilkkaasti liikennöity: tämänhetkinen liikennemäärä on 30 000 autoa vuorokaudessa ja määrä kasvaa. Tästä raskaan liikenteen määrä on 1 700 autoa vuorokaudessa. Moottoritien melualueella on runsaasti asutusta Inkilänmäen, Pihlajalaakson, Rahusenkankaan, Kettulanlahden ja Päivärannan alueilla. Lisäksi läheisyydessä ovat Majaniemen ryhmäpuutarha-alue ja hotelli Iso-Valkeinen. Alueen asukkaat ja toimijat kärsivät merkittävistä meluhaitoista. Alle 500 metrin etäisyydellä moottoritiestä asuu lähes 5 000 asukasta. 

Meluhaittojen vähentämiseksi alueella on aloitettu meluesteiden rakentaminen. Meluesteiden ansiosta asukkaiden määrä yli 55 dB:n melualueella vähenee arviolta 750 asukkaasta 430 asukkaaseen ja pahiten melusta kärsivien yli 60 dB:n melualueella asuvien määrä pienenee yli 200 asukkaasta 12 asukkaaseen. Ihmisten hyvinvoinnin edistämiseksi ja asuinviihtyvyyden lisäämiseksi on moottoritien varteen esitetty rakennettavaksi meluvalleja, meluaitoja ja melukaiteita 4,56 kilometrin pituudelta välillä Kellolahdentie—Päiväranta. Samalla varaudutaan moottoritien muuttamiseen 3+3-kaistaiseksi. Työt on jo aloitettu Pihlajalaakson meluseinän rakentamisella. Kokonaisuuden rakentamista on tarpeen jatkaa meluestekohtaisesti Pohjois-Savon ELY-keskuksen suunnitelman mukaisesti. Meluesteiden rakentamisen kokonaiskustannusarvio on 4,4 miljoonaa euroa. Hanke sisältyy Liikenneviraston meluntorjunnan toimintasuunnitelmaan 2013—2018. 

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ehdotan,

että eduskunta lisää 2 000 000 euroa momentille 31.10.20 valtatien 5 meluesteiden toteuttamisen jatkamiseen Kuopiossa välillä Kellolahdentie—Päiväranta. 
Helsingissä 9.10.2015 
MarkkuRossikesk