TALOUSARVIOALOITE 266/2010 vp

TAA 266/2010 vp - Matti Kauppila /vas ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen ympäristötöihin

Eduskunnalle

Hämeen ja Päijät-Hämeen liitot toimivat maamme taloudellisen toiminnan ydinalueella, jossa ympäristöön kohdistuvat paineet ja erilaiset intressiristiriidat ovat suuria. Alue on potentiaalinen pääkaupunkiseudun kasvun vastaanottaja ja yhä enemmän myös luonnonvarojen hankinta-alue. Alueella sijaitsee pääkaupunkiseudun vesihuollon varmuuden ja turvallisuuden kannalta merkittäviä pohjavesivarantoja. Yhdyskuntien vesihuollon kehittäminen alueella on aktiivista. Taloudellisesti tehokkaisiin ja toiminnallisesti korkealaatuisiin sekä vesiensuojelullisesti parasta käyttökelpoista tekniikkaa soveltaviin vesihuollon ratkaisuihin pyritään laajalla vesihuoltolaitosten, kuntien, seutujen ja maakunnallisten liittojen yhteistoiminnalla. Häme on taloudellisen toiminnan ja rakentamisen vilkasta aluetta. Ympäristötöiden toteuttaminen on useimmiten välttämätön edellytys myös yhdyskuntien tarkoituksenmukaiselle kehittymiselle ja asumisen edellytysten luomiselle. Alueen pitkästä teollisesta historiasta johtuen alueella sijaitsee lukuisia pilaantuneita maa-alueita, jotka muodostavat riskin pohjavesille ja vaikeuttavat yhdyskuntien laadukasta kehittämistä. Jotta seudullisesti ja maakunnallisesti merkittävät ympäristötyöt voitaisiin toteuttaa suunnitellulla tavalla ja, että jo aloitettujen hankkeiden toteuttaminen ei kohtuuttomasti viivästyisi ja siten hankaloittaisi yhdyskuntien välttämättömiä toimintoja, talousarviossa tulisi korottaa ympäristötöihin osoitettavan määrärahan tasoa.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2011 talousarvioon momentille  35.10.77 lisäyksenä 3 000 000 euroa ympäristötöihin.

Helsingissä 20 päivänä syyskuuta 2010

  • Matti Kauppila /vas
  • Tuija Nurmi /kok