TALOUSARVIOALOITE 269/2007 vp

TAA 269/2007 vp - Marjaana Koskinen /sd ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen kunnallisveron eläketulovähennykseen

Eduskunnalle

Matti Vanhasen hallituskauden aikana on toteutettu kaksi kansaneläkkeen tasokorotusta, yhteensä 12 euroa. Työeläkettä ansaitsevat eläkeläiset ovat olleet aktiivisia ja yhteydenotoissaan kertoneet, että heidän työeläkkeittensä ostovoimaa ei ole turvattu: jos kunta on nostanut kunnallisveroprosenttia ja esim. eläkeläisen asumiskulut ovat nousseet, niin eläkkeestä jää vähemmän käteen kuin ennen. Työeläkettä saavat maksavat kunnallisveroa huolimatta kunnallisveron eläketulovähennyksestä. Kunnallisveroa ei makseta täydestä kansaneläkkeestä.

Koska valtion tuloveroja maksetaan vasta yli 12 000 euroa ylittävästä tulosta, ei valtion tuloverohelpotusten kautta pystytä auttamaan keskimääräistä eläkettä, noin 1 130 euroa kuukaudessa, saavia eläkeläisiä, joita valtaosa eläkeläisistä on. Myös työeläkeindeksi on jäänyt alhaiselle tasolle jo vuodesta 1995 alkaen: se on ollut alle 2 prosenttia, ja ainoastaan vuonna 2001 työeläkeindeksi oli 2,9 prosenttia, joten eläkeindeksin kautta ei turvata pientä työeläkettä saavien ostovoimaa.

Tulemme tekemään myös asiaa koskevan lakialoitteen.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2008 talousarvioon momentille  28.90.30 lisäyksenä 80 000 000 euroa kuntien rahoituksen vahvistamiseen kunnallisveron eläketulovähennyksen korottamisen vuoksi.

Helsingissä 24 päivänä syyskuuta 2007

  • Marjaana Koskinen /sd
  • Esa Lahtela /sd
  • Lauri Kähkönen /sd
  • Katja Taimela /sd
  • Tuula Peltonen /sd
  • Saara Karhu /sd
  • Toimi Kankaanniemi /kd
  • Jukka Gustafsson /sd