Viimeksi julkaistu 31.7.2025 16.44

Talousarvioaloite TAA 277/2024 vp 
Sanna Antikainen ps ym. 
 
Talousarvioaloite määrärahan lisäämisestä valtatien 9 tiesuunnitelman laatimiseksi Tuusniemen ja Outokummun välille (900 000 euroa)

Eduskunnalle

Valtatie 9 toimii Pohjois-Savon ja Pohjois-Karjalan maakuntien yhdysväylänä muodostaen yhtenäisesti numeroidun itä-länsisuuntaisen yhteyden Kuopio—Joensuu. Tie on tärkeä poikittaisyhteyksien kehittämisen ja elinkeinoelämän kuljetusten kannalta. Merkitystä kasvattaa Itä-Suomen yliopiston toiminta ja kampusten välinen vuorovaikutus. Myös Joensuun ja Kuopion kaupunkien yhteistyö lisääntyy. 

Kuopion ja Joensuun yhdistävä ysitie on osa yleiseurooppalaista kattavaa TEN-T-verkkoa. Ysitie on asetuksella säädetty pääväylä, jolla tavoitellaan ympärivuotisesti matkanopeutta vähintään 80 km/h. Tiellä on runsaasti sekä tavara- että henkilöliikennettä. Yhteysvälin geometria ja poikkileikkaus eivät täytä valtatien vaatimuksia. Nopeustaso vaihtelee välillä 60—100 km/h ja yksityistieliittymiä on tiheästi koko matkalla. Liikenneonnettomuusaste on 1,5-kertainen ja kuoleman riski yli kaksinkertainen valtateiden keskiarvoon verrattuna. Kyläalueilla kärsitään liikenteen melusta ja päästöistä. 

Suunnitteluvalmiutta on parannettava ja pyrittävä vaiheittaiseen toteutukseen aloittaen kriittisimpien kohtien tiesuunnittelulla Tuusniemen ja Outokummun välillä. 

Valtatie kulkee mm. Tuusniemen ja Kuusjärven taajamien läpi. Vuonna 2022 valmistuneessa yhteysvälin kehittämisselvityksessä Outokummun Kuusjärven kohdalle on esitetty ohitustie kahdella erilaisella toteutustavalla. Tiesuunnitelmassa määritellään tarkoituksenmukaisin toteutustapa. Tuusniemellä suunnitellaan mm. Tulisalmen kohtaan uusi pääsuunta, vesistösiIta ja tarvittavat yksityistiejärjestelyt. 

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta lisää 900 000 euroa momentille 31.10.20 valtatien 9 tiesuunnitelman laatimiseen Tuusniemen ja Outokummun välille. 
Helsingissä 4.10.2024 
Sanna Antikainen ps 
Tuula Väätäinen vas 
Krista Mikkonen vihr 
Timo Vornanen tv 
Hannu Hoskonen kesk 
Hanna Räsänen kesk 
Timo Suhonen sd 
Laura Meriluoto vas 
Seppo Eskelinen sd 
Marko Kilpi kok 
Markku Eestilä kok