TALOUSARVIOALOITE 28/2012
vp
TAA 28/2012
vp - Ritva Elomaa /ps ym.
Tarkistettu versio 2.0
Määrärahan osoittaminen ammattikorkeakoulujen
liikuntapalveluiden edistämiseen
Eduskunnalle
Hallitusohjelman mukaan hallitus sitoutuu huolehtimaan
opiskelijaliikunnasta. Lisäksi hallitusohjelmassa mainitaan
työhyvinvoinnin lisäämisen ja työurien
pidentämisen olevan keskeisiä keinoja vakauttaa
julkista taloutta ja työllisyyttä. Liikunnan positiivista
vaikutusta työhyvinvointiin ei voida vähätellä.
Riittämättömästä liikunnan
määrästä aiheutuu merkittäviä terveyshaittoja,
jotka heijastuvat työhyvinvointiin. Työkyvyttömyyden
taustalla ovat yleisimmin mielenterveyden häiriöt,
tuki- ja liikuntaelinsairaudet sekä sydän- ja
verisuonitaudit. Riittävä liikkuminen on omiaan
ennaltaehkäisemään juuri edellä mainittuja
työkyvyttömyyden taustatekijöitä.
Lisäksi liikunnalla on positiivisia vaikutuksia opiskelukykyyn
ja jaksamiseen. Opiskelu on opiskelijoiden työtä,
joten opiskelijaliikuntaa voidaan verrata työyhteisöliikuntaan.
Kansalaisia tulisi kannustaa liikkumaan iästä ja
elämänvaiheesta riippumatta. Korkeakoulut ovat
valtion liikuntapanostusten näkökulmasta hyvä paikka
tavoittaa laaja joukko nuoria aikuisia ja edistää heidän
liikunnallisuuttaan.
Liikunnan asema suomalaisissa korkeakouluissa vaihtelee koulukohtaisesti.
Toisissa kor-keakouluissa opiskelijoiden liikuntamahdollisuudet
ovat hyvällä tasolla, kun taas toisaalla opiskelijaliikuntaan
ei juuri panosteta. Ammattikorkeakouluissa opiskelijoille kohdistetut
liikuntapalvelut jäävät jälkeen
yliopistojen tarjonnasta. Tähän tulee puuttua
valtiovallan taholta ja mahdollistaa kaikille suomalaisille ammattikorkeakouluopiskelijoille
vähintäänkin kohtuulliset liikuntapalvelut
oppilaitosten puolesta. Oulun korkeakoululiikunnan pilottihanke
Lähtenyt liikkumaan on hyvä osoitus korkeakoululiikunnan positiivisista
vaikutuksista.
Eri ammattikorkeakoulujen mahdollisuudet tarjota liikuntapalveluja
vaihtelevat kunnittain pitkälti paikallisten liikuntapaikkojen
perusteella. Laadukkaan korkeakoululiikunnan tarjoaminen edellyttäisi
paikoin uusien liikuntapaikkojen rakentamista, mutta useimmilla
ammattikorkeakoulupaikkakunnilla korkeakouluopiskelijoiden käyttöön
riittäisivät olemassa olevat liikuntatilat, joiden
käyttöä voitaisiin tehostaa korkeakoulujen
ja kuntien välisellä yhteystyöllä.
Hyvä korkeakoululiikunta -suositusten mukaan liikuntapalveluiden
rahoitus-osuuden tulisi olla noin 30 euroa opiskelijaa kohden. Noin
135 000 ammattikorkeakouluopiskelijalla budjettivaikutukset
olisivat yhteensä neljän miljoonan euron luokkaa.
Tämän investoinnin positiiviset budjettivaikutukset
yhteiskunnan näkökulmasta ylittäisivät
pitkällä aikavälillä todennäköisesti
reilusti neljän miljoonan euron summan.
Ammattikorkeakoulujen liikuntapalveluiden parantamista varten
tulisi perustaa riittävän laa-jamittainen tutkimushanke,
joka kartoittaisi perusteellisesti liikuntapalveluiden kehityksen
vaikutuksia opiskelijoiden terveyteen ja hyvinvointiin. Tutkimushanke
tulee toteuttaa useassa eri ammattikorkeakoulussa eri puolilla Suomea,
ja vaikutuksia tulee kartoittaa riittävän pitkällä aikavälillä.
Merkittävin konkreettinen panostus olisi ammattitaitoisten
henkilöiden palkkaaminen Oulun Lähtenyt liikkumaan
-hankkeen tapaan.
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2013 talousarvioon
momentille 29.90.50 lisäyksenä 500 000
euroa ammattikorkeakoulujen liikuntapalveluiden parantamiseen tähtäävän
kehittämis- ja selvitystoiminnan menoihin.
Helsingissä 28 päivänä syyskuuta
2012
- Ritva Elomaa /ps
- Anssi Joutsenlahti /ps
- Kaj Turunen /ps
- Vesa-Matti Saarakkala /ps
- Kimmo Kivelä /ps
- Jussi Halla-aho /ps
- Lea Mäkipää /ps
- Osmo Kokko /ps
- Jussi Niinistö /ps
- Johanna Jurva /ps
- Pirkko Mattila /ps
- Maria Lohela /ps
- Arja Juvonen /ps
- Ari Jalonen /ps
- Hanna Mäntylä /ps
- Pietari Jääskeläinen /ps
- Ismo Soukola /ps
- Mika Niikko /ps