Viimeksi julkaistu 19.4.2021 16.44

Talousarvioaloite TAA 280/2020 vp 
Sari Sarkomaa kok ym. 
 
Talousarvioaloite määrärahan lisäämisestä Hoitotyön tutkimussäätiö Hotukselle (300 000 euroa)

Eduskunnalle

Hoitotyön tutkimussäätiö Hotus on kansallisella tasolla toimiva näyttöön perustuvan hoitotyön edistäjä, jolle on myönnetty valtion talousarviossa avustusta vuodesta 2014 lähtien. Kansallisena toimijana Hotuksella on tärkeä tehtävä tuottaa luotettavaksi arvioitua ja hoitotyön tarpeisiin tiivistettyä tutkimusnäyttöä ja näyttöön perustuvan hoitotyön kansallisia tukirakenteita. Toiminnasta hyötyvät paitsi hoitotyöntekijät myös ennen kaikkea sote-palveluiden käyttäjät. Hoitotyön osuus potilaan kokonaishoidosta on merkittävä, ja samoin sen merkitys on keskeinen potilaan omahoidon onnistumisen näkökulmasta.  

Hotuksen rahoitusta on nostettu vuosien aikana. Kuitenkin nykyisen hallituksen toimesta rahoitukseen on osoitettu leikkuria. Vuoden 2021 valtion talousarviossa Hoitotyön tutkimussäätiölle esitetään 388 000 euron määrärahaa. Antti Rinteen hallituksen antamaan valtion vuoden 2020 budjettiesitykseen eduskunta lisäsi Hotuksen rahoitusta 100 000 eurolla ruotsinkielisen materiaalin tuottamiseen.  

Hotus ja sen kansalliset yhteistyökumppanit ovat esittäneet, että vuoden 2021 valtion talousarviossa Hotuksen rahoitusta nostetaan samalle tasolle kuin Duodecimin Käypä hoidon rahoitus on lääketieteen puolella ollut jo vuosia. Vetoomuksen on allekirjoittanut laaja joukko hoitotyön sekä hoitotyön asiantuntijoiden ja johtajien järjestöjä mukaan lukien ERVA-alueiden hoitotyön johtajat ja Hallintoylihoitajat ry, hoitotyön asiantuntijaverkostot, yliopistojen hoitotieteen laitosten ja vastaavien yksiköiden johtajat sekä hoitotyöntekijöitä edustavien liittojen puheenjohtajat.  

On välttämätöntä, että rahoitus vahvistuu ja jatkuu, jotta voimme turvata näyttöön perustuvan toiminnan jatkumisen ja kehittämisen myös hoitotyössä. Hoitotyössä tarvitaan tutkimusnäyttöä, joka kohdistuu nimenomaan hoitotyöhön ja sen kehittämiseen.  

Hoitotyöntekijät tarvitsevat työssään luotettavaksi arvioitua ja hoitotyön tarpeisiin tiivistettyä tutkimusnäyttöä ja näytön käyttöönottoa edistäviä tukirakenteita. Tutkimustietoa on saatavilla, mutta tutkimustiedon laatu vaihtelee ja siten hoitosuosituksiin ja järjestelmällisiin katsauksiin koottu luotettava tutkimusnäyttö on hoidon laadun näkökulmasta ensiarvoisen tärkeää.  

Hoitotyöntekijöiden merkitys suomalaisessa sosiaali- ja terveydenhuollossa on kiistaton, minkä myös COVID-19-pandemia on osoittanut. Hoitotyön käytänteiden kehittäminen kohti tuloksellisia toimintatapoja kansallisiin hoitosuosituksiin perustuen parantaa sekä potilasturvallisuutta että sote-palveluiden kustannustehokkuutta.  

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta lisää 300 000 euroa momentille 33.03.04 Hoitotyön tutkimussäätiö Hotukselle. 
Helsingissä 16.10.2020 
Sari Sarkomaa kok 
Mia Laiho kok 
Paula Risikko kok 
Anna-Kaisa Ikonen kok