Viimeksi julkaistu 19.4.2021 17.03

Talousarvioaloite TAA 281/2019 vp 
Saara-Sofia Sirén kok ym. 
 
Talousarvioaloite turpeen verotuen pienentämisestä johtuvasta energiaverotuoton kasvusta (50 000 000 euroa)

Eduskunnalle

Turve aiheuttaa viidenneksen Suomen energiatuotannon päästöistä. Verrattuna tuotettuun energiaosuuteen turpeen poltto aiheuttaa kaksinkertaiset päästöt. Turpeenpolton päästöt vastaavat koko Suomen henkilöautoliikenteen päästöjä. Päästöjen lisäksi turpeen käyttö aiheuttaa haittaa niin luonnon monimuotoisuudelle kuin vesistöille. 

Turpeen verotus on alhaisempaa kuin vastaavien fossiilisten polttoaineiden. Turpeen verotuki on kasvanut kuluneella vuosikymmenellä huomattavasti. Se olisi talousarvion perusteella vuonna 2020 alemmalla tasolla kuin vuonna 2015. Jos turpeen verotaso määräytyisi nykyisen energiaveromallin mukaisesti, sen verotaso olisi erillislämmöntuotannossa noin 29,5 euroa/MWh ja yhdistetyssä tuotannossa noin 21,9 euroa/MWh. Vuonna 2020 turpeen verotuen arvioidaan paisuvan 196 miljoonaan euroon. 

Suomi haluaa olla hiilineutraali maa vuoteen 2035 mennessä. Tavoitteen saavuttamiseksi fossiilisten polttoaineiden tukia ja verotusta tulisi tarkastella kriittisesti. Kansainvälinen energiajärjestö IEA suosittaa omassa Suomen energiapolitiikkaa arvioivassa maaraportissaan, että Suomen tulisi nostaa lämmityspolttoaineiden suhteellista hiilidioksidiosuutta ja ulottaa se kattamaan myös turve. Euroopan komission kommenteissa Suomen kansalliseen energia- ja ilmastosuunnitelmaan (NECP) suositellaan kaikista fossiilisten polttoaineiden tuista luopumista. 

Yritystukien vähentämistyöryhmän raportin mukaan turpeen veron korottaminen esimerkiksi 6 euroa megawattitunnilta leikkaisi turpeen verotukea noin 50 milj. euroa.  

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta korottaa 50 000 000 eurolla momentin 11.08.07 tuottoarviota turpeen verotuen pienentämisen vuoksi. 
Helsingissä 18.10.2019 
Saara-Sofia Sirén kok 
Sari Multala kok 
Sanni Grahn-Laasonen kok 
Sari Sarkomaa kok